 | Hyvää itsenäisyyspäivää, lapsukaiset!
Eipä mahda monikaan teistä enää muistaa, minkälaisia joulut olivat silloin sodan aikaan, kun tykit jylisivät ja jopa meillä pukin pajassa oli pula joululahjatarvikkeista. Parhaat tontutkin oli viety rintamalle, eikä lahjojen viemisestä tuntunut tulevan oikein mitään...
Tässä tuli kyllä muutama viikko sitten Pukille ihan sota-aika mieleen, kun pimeänä marraskuisena aamuna heräsin siihen, että mökin oveen jyskytettiin voimakkaasti. Onhan se selvää, että vanhalla Joulupukilla on tuo kuulo jo heikentynyt, mutta ei sitä nyt sentään noin kovasti tarvitse mekkaloida - muorihan siitä vaan hermostuu.
Oven takana seisoi kaksi nuorta poikaa - ja vartijatonttuni Olavi. Olavi näytti hämmentyneeltä ja säikähtäneeltä, mutta yritti hymyillä varovasti. Toinen nuorukaisista puhkesi puhumaan:
"Huomenta! Me olemme Tomppu ja Yaamboo Suomipelit.comista. Kun ette ole vastanneet jalaineen lähettämään kirjeeseen, ja meillä on aikamoinen kiire saada joulukalenteriin täytettä, tulimme paikan päälle varmistamaan, että saamme pyyntöömme myöntävän vastauksen."
Minä, vanha joulupukki, seisoin siinä suu ammollaan ihmettelemässä. Hyvä, kun edes muistin, mihin pyyntöön minun odotettiin myöntyvän. Ja enhän minä ollut koskaan blogia kirjoittanut - ei sitä niin vaan uusia asioita ruveta tällä iällä opettelemaan.
Sitten toinen, nuorempi pojista, Tomppu, otti taskustaan pienen ruskean rasian. Rasian, jonka tunnistin heti. Hän kohotti sen aivan silmieni eteen ja sanoi:
"No, jos ei onnistu, me otamme sitten tämän pantiksi."
Toinen otti taskustaan pienen ohuelle valkoiselle kartongille painetun kortin, jossa luki vain "Suomipelit.com" ja antoi sen minulle. Sitten he olivat jo poissa.
Mutta voihan nyt sentään minua vanhaa Pukinrotjaketta: Eihän minun pitänyt kertoa Tompusta tai muusta Suomipelit.comin väestä... Voi tätä hataraa muistia. Peleistähän minun piti kirjoittaa. Muori tuppaa yleensä olemaan oikeassa, ja niinhän siinä taas kävi: minä ajauduin höpöttämään ihan asian vierestä - juuri niinkuin hän varoitteli.
Noh, kuten viime kerralla kerroin, Uuno Turhapurosta se kaikki alkoi. Mutta sen jälkeen oli kyllä pelirintamalla jonkin aikaa melko hiljaista. Satunnaisesti yritin pelata Uunon viimeistä kenttää läpi, siinä koskaan onnistumatta. Vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin kohdalleni osui seuraava ohittamaton suomipeli.
Tehän varmasti tiedätte sellaisen pelintekijäporukan kuin Housemarque - ihan mukavia poikia - tähän mennessä on ollut ilo tuoda heille joulutervehdykset täältä pohjoisesta. Tuona jouluna 1997 minulla oli kuitenkin aivan erityisen hyvä syy viedä joulupaketteja Helsinkiin!
Vaikka Pukki on rauhaa rakastava mies, niin The Reap -räiskinnässä oli kyllä sitä jotain, mikä sai Korvatunturin väen viimein unohtamaan Uuno Turhapuron ja siirtymään PC-aikaan. Pelin kuvamaailma oli hiottua ja sulavaa, ruudulla tapahtui koko ajan jotain ja vauhtia riitti melkein yhtä paljon kuin Petterin kanssa taivaita kiitäessä!
Nyt täytyy taas mennä - joulukuu on meillä Korvatunturilla vuoden kiireisintä aikaa, ja näin joulukuun alussa uusien tonttujen rekrytointi käy kuumimmillaan. Voisinkin kertoa hauskan tarinan eilisesta haastattelusta, kun tontuksi pyrkivä herrasmies - no, taas minä ajaudun asiasta... Mukavaa joulun odotusta, iloista itsenäisyyspäivää, ja olkaahan kiltisti! Tonttu voi olla ikkunan takana.
[color=#800000]Joulupukki[/color] | 