Suomipelit – Teemaa sivuavaa sekoilua

Siitä onkin jo aikaa kun viimeksi kirjoittelin tänne tech-file-merkinnän. Pelottelenkin heti alkuunsa että tämä tech-file ei liity millään tavoin Suomipelit.comin sivuston aiheeseen. Lopusta löytyy kuitenkin lyhyt juttu KaMasta. Lisäksi, pakko mainita, teksti on taas impulsiivisen sekaista. Se ei tietenkään pilaa lukukokemusta, eihän?

Olen koulussa kuvataiteen diplomikurssilla. Työtä on ollut aikaa tehdä lähes kaksi kuukautta ja se on palautettava ensi maanantaina. Minä en hienona miehenä ole vielä tehnyt sitä, sillä vaikka valitsin diplomityön aiheista kaikkein mieluisimman, en silti ollut tyytyväinen siihen.

"Tee kuva tai kuvia hyvyydestä ja <jokin välittäminen tjs.> lähiympäristössäsi ja globaalissa maailmassa." Totta kai masennuin tuollaisesta tehtävänannosta! Jokaisen teinin kammotus.

Tänään kuitenkin ajaessani traktorilla sain yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, mieleeni idean, omasta mielestäni täydellisimmän idean minkä voin toteuttaa tästä aiheesta. Ja vieläpä siten että itse olen siihen tyytyväinen. Kuin vieraan kertomana, päähäni tulvahti tämä kertomus, johon tuleva työni perustuu. Ajattelin sitä moneen kertaan ja ajattelin että se on juuri se, juuri minulle sopiva, juuri itseäni kuvastava. En tiedä onko se hyvä vai paha juttu: sanokaapa te ulkopuolisina ihmisinä: en osaa tarkkailla itseäni vielä tarpeeksi ulkoapäin.

Kuulkaa siis lyhyt tarina hyvyydenetsijästä:

Eräänä kauniina maailman päivänä eräs mies, sanottakoon häntä nyt Luukoksi, lähti etsimään hyvyyttä. Hän jätti rakkaansa yksin kotiin löytääkseen hyvyyden. Luukko odotti löytävänsä jotain kaunista, jotain kirkasta ja jotain rakastettavaa. Hän jopa pelkäsi rakastuvansa siihen liikaa. Luukko etsi siis rakkautta ja hyvyyttä. Hän oli poissa pitkään, kulki siellä ja täällä ja oppi lisää ja lisää. Lopulta hän palasi kotiin.

Luukko palasi reissultaan ja oli äärimmäisen apean näköinen. Hänellä oli mukanaan kantamus, pitkä ja monimutkaisen näköinen kapistus. "Tämä on hyvyys", Luukko sanoi. Vaimo katsoi tuota kapistusta ja tajusi sen olevan DNA-rihma. Mies laahusti pimeään taloon, pimeään huoneeseen ja sytytti keskelle huonetta valon joka valaisi hänen kantamuksensa jonka hän pudotti lattialle valoon. Hän katsoi sitä: valtava rihma, johon oli kerätty kaikki tieto, käskyt siitä miten ihminen oppii, mitä hän oppii, miksi hän oppii, mitä hän tekee ja.. mitä hän luulee. Myöhemmin ihminen oppisi sen minkä muutkin ja hänestä tulisi yksi muista. Hyvyys: äärimmäisen alitajuinen vaisto joka, sen sijaan että rakastaisi, puolustaa kantajaansa, kantajansa jälkeä maailmassa niin nykyhetkessä kuin tulevassakin.

Luukko käveli huoneessa olevan pianon ääreen. Mitä tehdä, hän ajatteli. Kaikki on pelkkää kaavaa, mikään ei ole aidosti hyvää. Luukko oli liian suuren tietämyksen uhri: hän ei kestänyt sitä. Miten ihmiskunta oli kaikki nämä ajat elänyt illuusiossa hyvyydestä? Teeskennellyt että tämä on hyvyyttä.

Lopulta Luukko tajusi menneensä yli. Hänen mielensä ei kuitenkaan ikinä saanut rauhaa. Siinä hän istui, pianon ääressä, ylläpitäen illuusiota hyvyydestä ja rakkaudesta. Hänen vaimonsa oli hänen lähellään ja hän soitti kaunista kappaletta hyvyydestä. Hän ymmärsi: hän ymmärsi mitä hyvyys on: se on vain tarralappu, tapetti ruman seinän päällä. Vaan miksi elää ruman seinän vieressä: liisteröi vain tapetti päälle niin olet rauhassa. Vaan Luukon mieli ei ollut sillä se tiesi mitä tapetin alta löytyy.

Salamavalo välähtää. Tästä tilanteesta otan kuvan ja tallennan sen akryyleillä tauluuni: toivottavasti jälki on juuri sitä, mitä mielessänikin näen.


******************

KaMa. Tuo ikuinen projekti.

Projekti etenee todella nopeasti. Näin minusta tuntuu. Ulkopuolelta katsottuna juttu on kuitenkin aina sama: "Edelleen se väkertää tuota.. eikö se ikinä saa sitä valmiiksi?" Tiedänkin itse missä ongelma on: se seisoo kirkkaana edessänne, itsenikin edessä: suunnitteleminen. Jos suunnittelisin, jos olisin suunnitellut, kaiken valmiiksi, tietäisin nyt täsmälleen mitä tekisin. Orjanomaisesti kirjoittaisin koodia ja lukisin paperista mitä seuraavaksi. Olen pettynyt jos joku luulee, että toimisin niin: teen KaMaa vain ja ainoastaan yksin, "huvin vuoksi" kuten joku voisi sanoa, ja, kun nyt huvista on puhe, en koe suunnittelemista huviksi. Niinpä teen enkä suunnittele. Kaikki tulee sieluni sisältä sitä mukaan kun ohjelmoin. Niin näppärää se on.

Nyt kuulette sen vakion: "Editori luo nyt korkeuskartan kuntoon." Eikö niin ole, että sanoin noin jo kaksi kuukautta sitten? Juttu piileekin nyt siinä suunnittelemisessa. Jos olisin suunnitellut, olisin tiennyt mitä teen. Vaan enpä tiennyt: ja sekös oli hauskaa!

Näettehän nyt: minusta on hauskaa olla hidas, epäsuorasti suoristettuna. Ihmettelen vain yhtä asiaa: mikäpä kiire minulla tässä on. Teen KaMan siten miten itse parhaaksi näen, ja näen sen näin.

Kasvavan Maan ohjelmoiminen on minulle yksinäisten iltojen ja öiden ajanviettoa. Niinä hetkinä, kun tajuaa ohjelmoineensa 4 tuntia putkeen illasta yöhön, ei voi todeta muuta kuin että tästä aktista aiheutuu se kuuluisa, psykologinen "positiivinen aalto": ihmeellinen tyydytys jonkun, yleensä työn tekemisestä, itsensä toteuttamisesta ja minun kohdallani uuden luomisesta ja rakentamisesta..


Rojekti menee nyt iltanavettaan. Tai siis tunnin päästä. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Keskustelu tech filestä

Tagit

• diplomityö
• hyvyys
• kama
• taide