Suomipelit – Lada - The Ultimate Challenge

On vuosi 2020. Maailman tiet ovat anarkian vallassa, ja vain kovimmat kaaharit säilyvät hengissä. Sinä olet itäeurooppalainen tehdastyöläinen ja omistat koko maailman viimeisen Ladan. Toistamiseen olet nähnyt todentuntuisia näkyjä hylätystä Lada-tehtaasta, jonka sijainnista tiedät vain sen, että se pysyy jämerästi paikallaan kaukana Ural-vuorten takana. Jos vain sen saisi taas tuottamaan uusia Ladoja, maailmasta tulisi ehdottomasti parempi paikka. Istahdat siis Ladasi ratin taakse määränpäänäsi autio autotehdas kaukana idässä. Viikatemies hymyilee päätöksellesi, mutta sinä hymyilet takaisin. Se tehdas on saatava käyntiin...

Lada - lujaa laatua?

Jo Lada - The Ultimate Challengen juonesta saa selville, missä mennään. Kyseessä on vitsimielellä tehty pelikokeilu, joka on todennäköisesti saanut pelin tekijän kaveripiirissä sellaisen suosion osakseen, että peli oli pistettävä Internetiin. On sitten jokaisen henkilökohtainen päätös, oliko se hyvä idea vai ei.

Lada - The Ultimate Challengessa on siis autoilu siis etusijalla. Pelaaja nakataan ruskean Ladan rattiin, joka on varusteltu muutamalla kierroksella konepistoolin kuteja. Ja kuten juonessa vihjailtiinkin, tiet ovat kaaoksen vallassa. Totisesti ovatkin, sillä tietokoneen ohjailemat menopelit ajavat kuin japanilaiset kamikaze-lentäjät - päistikkaa päin puita, kiviseinämiä ja moottoritien kylttejä. Oman Ladan aseistus onkin tuiki tärkeä olla kunnossa, koska muussa tapauksessa hullut kahelikuskit pakottaisivat pelaajankin mukanaan turmioon. Tietokoneen ohjailemilla kaaroilla on lisäksi eräs merkittävä etu: loputtomat määrät elämiä. Vaikka ne ajelevat autoillaan jatkuvasti (ja kirjaimellisesti) päin seiniä, niitä tulee lisää jatkuvalla syötöllä pelaajan takaa ja edestä.

Tienvarret ovat täynnä bonuksia, jotka Lada noukkaa kyytiinsä kuin ihmeen kaupalla täydessä vauhdissa kesken moottoritien suoran. Paketeista saa lisää energiaa, konepistoolin ammuksia tai tuhovoimaisia ohjuksia. Paikoin tientukkeeksi ilmestyvät rekat onkin hyvä posauttaa niillä taivaan tuuliin.

Lada - The Ultimate Challengen tapahtumia seurataan suoraan koslan yläpuolelta. Sama kuvakulma on tuttu ja hyväksi havaittu Grand Theft Auto -pelisarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Kuvakulma voisi toimia Ladassakin hyvin, mutta aiheuttaa päänvaivaa siksi, että vauhdin lisääntyessä kamera ei loittone autosta pois päin. On sitten siinä 120 kilometrin tuntivauhdissa kiva mennä arvailemaan, mitäs tilpehööriä sieltä seuraavaksi putkahtaa esiin. Yllättävää oikeastaan onkin, että ennalta-arvaamattomuus on yksi Lada - The Ultimate Challengen hyviä puolia. Nopeat refleksit omaaville onnistunut esteiden väistely tuottaa onnistumisen tunteen ja niin myös nakkisormille sen jälkeen, kun samaa kohtaa on jankattu jo vähän pidempäänkin.

Lyhytkestoista huvia hiljaisiin iltoihin

Lada - The Ultimate Challengen pelaaminen on todella vaivatonta. Se käynnistyy ketterästi, ja pelaamaan pääsee heti. Auton ohjaustuntuma on kohtuullisen hyvin reilassa jos ei pohdita, mitä vempelettä pelaaja yrittää kuljettaa. Ajaminen kun ei tunnu ainakaan auton ajamiselta. Pieni bonus kuitenkin pelin koosta, joka on nykymittapuin katsottuna mikroskooppista luokkaa sekä siitä että Lada varmasti toimii kymmenenkin vuotta vanhalla tietokoneenvanhuksella.

Pelin grafiikat ja äänet ruokkivat toisiaan. Grafiikat ovat varsin yksinkertaisia, mutta kaoottiseen tunnelmaan sopivia. Ääniä ei taida olla kuin pari kappaletta, mutta pelin musiikki on poikkeuksellisen hilpeää kuunneltavaa. Grafiikat tuovatkin mieleen menneen vuosikymmenen räiskintäpeliklassikko Raptor: The Call of Shadowsin, mutta samalle yksityiskohtaisuustasolle Ladalla olisi vielä matkaa. Lada - The Ultimate Challengen grafiikoita tarkastellessa törmäämme erääseen varsin mielenkiintoiseen pulmaan: autot kun eivät kääntyile sitten mihinkään suuntaan. Vaikka tie kurvaisi jyrkästi vasempaan tai minne vaan, auton konepelti vain sojottaa pohjoiseen. Joko tähän Ladaan on asennettu Batman-tasoista huipputeknologiaa tai pelintekijä on ollut laiska graafikko.

Jos sanat "suomalainen pikkupeli" pitäisi määritellä, otettaisiin Lada - The Ultimate Challenge melko todennäköisesti esimerkiksi. Peli kun on auttamattoman lyhyt, eikä sitä jaksa pelata kauaa putkeen, maksimissaan viitisentoista minuuttia kerrallaan. Yksi läpipeluukerta kestää jonkin verran yli viisi minuuttia, jolloin on onnellisesti taas Lada-tehtaat pystyssä, mutta pelaaja ihmettelee, oliko tämä nyt tässä. Ei aivan, sillä vaikeusasteet pelastavat vähän mutta eivät tarpeeksi. Öörni olisi voinut kehitellä peliään paljon pidemmälle, mutta ei ole sitä tehnyt, joka on oikeastaan aikamoinen harmi. Jos Ladaan olisi saatu tasoeditori, mahdollisuus tehdä omia maastoja sekä kaksinpelimuoto, lopputulos olisi voinut olla paljon nautinnollisempi ja hauskempi kuin Lada - The Ultimate Challenge nyt on. Toki tästä tekeleestä nytkin jotain hauskaa löytyy, esimerkiksi ensimmäinen läpivetokerta on kuin pienimuotoinen tutkimusmatka tuntemattomaan, jossa tietokonekuskien päätön ryntäileminen sinne tänne on huvittavaa seurailtavaa.

Lada - The Ultimate Challenge on erittäin hilpeä kokemus pieninä pätkinä. Vain peliin erityisesti hurahtaneet jaksavat pidempään. Huomion arvoista on se, että Ladaa eteenpäinkehittämällä myös muutkin olisi saatu liimaantumaan ruudun ääreen reilusti pidemmäksi aikaa.

Lataustilastot

Latausmääriä / kuukausi