Suomipelit – The Breakdown - A Snack-Sized Adventure Game

Seikkailupelien kulta-aika taisi olla joskus 90-luvun alun paikkeilla, kun LucasArts vielä käytti kaiken luovan energiansa loistavien, kauniiden ja toinen toistansa mukaansatempaavampien naksutteluseikkailujen tekemiseen. Sen jälkeen on menty kovaa vauhtia alamäkeä - seikkailupelitarjonta on tuntunut heikkenevän vuosi vuodelta, ja erityisesti suomalaisia yrittäjiä on saanut odotella. Ainut suomalainen yhtään tunnetumpi seikkailupeli on ollut Housemarquen Alien Incident - Muukalaisten yö, ja sekin ilmestyi jo vuosia sitten.

Viimein asiaan on tullut edes hieman muutosta. Jouni Utriainen yllättää varsin mukavalla ja mukaansatempaavalla kevyellä seikkailulla, joka kulkee nimellä The Breakdown - A Snack-Sized Adventure Game. Ei yksi peli vielä koko pelityyppiä henkiin herätä, mutta piristää kummasti päivää. Varsinkin, kun siihen on onnistuttu saamaan jotain Monkey Islandin ja muiden entisaikojen klassikoiden tutusta leppoisasta ja mukavasta tunnelmasta. Nyt on luvassa annos todellista herkkua kaikille vanhan ajan seikkailun ystäville!

Välipalaseikkailua ja hajonneita autoja

The Breakdown - A Snack-Sized Adventure Game kertoo tarinan siitä, mitä tapahtuu, kun auto hajoaa keskellä kuivaa erämaata juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä. Tarinan päähenkilö on voittanut lotossa ja hänen pitäisi ajaa aavikon poikki lunastamaan voittonsa. Ja kuten arvata saattaa, auto tekee tenän juuri sinä päivänä - ja matka tyssää keskelle kuivaa erämaata, pienen huoltoaseman lähistölle.

Tarina on seikkailupeleissä yleensä hyvin keskeisessä osassa. Jotta peliä jaksaa pelata, täytyy sen kertoa jotain sellaista, mihin jaksaa keskittyä ja mikä motivoi etsimään ratkaisua visaisiinkin pulmiin. The Breakdown on tältä osin aika poikkeuksellinen tekele. Sen tarina ei ole mikään romaani tai edes novelli - sen kertomiseen riittää muutama lyhyt lause - mutta tällä kertaa se ei haittaa! Lyhyydestä on tehty pelille mainoskikka: tarinan kerronnan edetessä tehdään jo hyvissä ajoin selväksi, että tällä kertaa luvassa ei ole enempää eikä vähempää kuin välipalakokoinen seikkailu.

Ja sitä se todella onkin. Pelin maailma koostuu yhdestä huoltoasemasta ympäristöineen: vain neljästä erilaisesta tilasta. The Breakdownin pelaa läpi reilussa puolessa tunnissa, mikä on juurikin sopiva aika pelin maailmaan tutustumiseen.

Kaunista ja pirteää

Hajonneen auton tarinan voi kertoa monella tavalla. LucasArtsin seikkailut tarkkaan kolunneella Jouni Utriaisella on takavuosilta tuttu ote touhuun - ja se todella hivelee silmää. Staattiset peliruudut on piirretty elävästi ja täyteen pieniä ja suuria yksityiskohtia, joista osa on hyödyllisiä, mutta osa mukana vain huvittamassa pelaajaa. Kaikkea voi klikkailla ja ihmetellä, ihan niinkuin asiaan kuuluukin.

Monessa kohdassa peliä pelatessa nousee hymy huulille ihan vain ympäristön katselemisesta ja sen kanssa vuorovaikuttamisesta. Hauskoina yksityiskohtina mainittakoon, että huoltoaseman seinältä löytyy juliste meille suomalaisille varsin tutusta pelialan julkaisusta ja takahuoneessa komeilee taulu, jossa on kuva yhdestä The Breakdownin selkeästä henkisestä esikuvasta.

Kaikkea ei tietenkään kannata paljastaa, jotta pelaajallekin riittää oivallettavaa ja löydettävää, joten riittänee kertoa, että sitä tässä pelissä on tarjolla niin paljon kuin näin lyhyen tarinan puitteissa vain on mahdollista.

Peiln pirteää ja leppoisaa tunnelmaa tukemaan on laitettu mukavan jatsahtava musiikki, jota jaksaa kuunnella pidemmänkin aikaa väsymättä. Ymmärrettävästi ääninäyttelyä ei peliin ole tehty, mutta muuten äänipuoli on kunnossa.

Kaikki ei kuitenkaan ole ihan täydellistä, ja grafiikoista löytyy jotain valittamistakin. Pelimaailman animointi on aika vähäistä, mikä panee välillä ihmettelemään, että mihin kaikki liikkeet ovat unohtuneet. Esimerkiksi vasaraa käyttäessä toivoisi, että pelihahmo oikeasti heiluisi vasaran kanssa ja tulos syntyisi pikku hiljaa. Sen sijaan tässä kohdin The Breakdown oikaisee aika reippaasti - ja hyppää suoraan lopputulokseen. Tämä olisi anteeksiannettavaa, jos peli loistaisi pituudellaan, mutta kun peli on lyhyt, olisi toivonut, että tähän yksityiskohtaan olisi panostettu enemmän. Lisäksi hahmojen animointi on muutenkin hieman ontuvaa: puhuessa päät väpättävät kuin vakavan tärinäkohtauksen saaneina, ja käveleminenkin näyttää välillä aika tönköltä.

Mutta eipä tuo peliä loppujen lopuksi juurikaan pahenna; kaikkeen tottuu ja kun pelaamisen lopettaa, on mielessä vain ajatus, että peli on kaunis ja hyväntuulinen - ei siitä mihinkään pääse.

Kuinka saada auto jälleen liikkeelle?

Seikkailupelin onnistuneisuuden ratkaisee kuitenkin lopulta se, minkälaisia sen pelaajan ratkaistavaksi tarjoamat ongelmat ovat. Liian vaikeat ongelmat aiheuttavat pitkästymisen ja turhautumisen - liian helpot taas eivät anna minkäänlaista onnistumisen ja oivaltamisen tunnetta. Sopivan vaikeustason löytäminen on haastavaa ja monesti tämä onkin se osa-alue, jossa ulkoisesti kauniitkin pelit epäonnistuvat.

The Breakdown suoriutuu ongelmien osalta tehtävästään oikeastaan jopa mallikelpoisesti. Ne ovat sopivan vaikeita, ja yleensä niihin löytyvä ratkaisu on sellainen, että sen keksittyään hykertelee tyytyväisyydestä.

Kuten The Breakdownin kuuluisammissa esikuvissa, tässäkin pelissä suurin osa puzzleista perustuu ympäristön napsuttelemiseen ja tutkimiseen sekä siitä saadun tiedon hyödyntämiseen edelleen esimerkiksi keskusteluissa pelin muiden henkilöiden kanssa. Tehtävät ovat oivaltavia ja humoristisia, mutta hyvin järkeenkäypiä. Nyt ei siis huiskutella huivia oven edessä vaan kaikki tehtävät voi ratkaista ihan puhtaalla maalaisjärjellä. Yksi pelin parhaita kohtia on runonkeksimistehtävä, jossa on kummasti hyötyä naisten sielunelämästä kertovien artikkeleiden lukemisesta.

Vuoropuhelu muiden henkilöiden kanssa on muutenkin toteutettu oivallisesti. Kieli on sujuvaa - jopa harvinaisen hyvää, kun ottaa huomioon, että sen kirjoittaja ei puhu englantia äidinkielenään - ja sitä käytetään tehokkaasti oikeanlaisen tunnelman aikaansaamiseksi. Lisäksi mukana on häpeilemättömiä Monkey Island -viittauksia, josta tuon klassikkopelin ystävä varmasti saa vähintäänkin huvittuneen ilmeen kasvoilleen.

Lisää, lisää!

Oikeastaan ainut asia, joka pelin loppumisen jälkeen jää harmittamaan on se, että se ei kestänyt pidempään. Hyviä puzzleja ja nasevaa jutustelua olisi mielellään jatkanut vielä ainakin toisen puolituntisen. Mutta minkäs teet, kun peli loppuu niin se loppuu.

The Breakdown on tosiaan välipalanaksuttelua, eikä sitä yli puolta tuntia pidempään saa millään kestämään. Ja lisäksi kun seikkailupelien uudelleenpeluuarvo on mitä on, ei pelistä saa nauttia kuin pienen hetken. Mutta se hetki, joka pelin seurassa vierähtää, on herkkua seikkailupelien ystävälle, joten lyhyydestään huolimatta peliä kannattaa tosiaan kokeilla!

Toivottavasti tämä kuitenkin on vasta alkua uudelle suomalaiselle seikkailupeliaallolle ja saamme lähiaikoina nauttia muistakin The Breakdownin kaltaisista seikkailupelielämyksistä.