Suomipelit – Gerbera Quarry

Tässä arvostelussa käytetään suuria kuvakaappauksia. Saadaksesi ne esille, klikkaa kuvien pienempiä versioita.

Suomalaiset pelit ovat yllättävän usein jotenkin räiskintään liittyviä luomuksia. Niissä refleksit saattavat astua tärkeysjärjestyksessä aivotoiminnan edelle, ja itse asiassa aivojen käyttäminen toimintapeleissä voi johtaa pelikerran epäonnistumiseen. Voisivatko nämä suomalaiset rambopelit kertoa jotakin meistä, niiden käyttäjistä? Ilmeisesti ainakin räiskintäpeleissä helppoa lähestyttävyyttä arvostetaan. Jos neuvonanto pelin aloitusruudussa ei ole jotakin tyyliin "tykitä mörökölliäiset atomeiksi", voi osa mahdollisista pelaajista kaikota samalla sekunnilla.

Arvelen juuri kehnohkon lähestyttävyyden aiheuttaneen muutaman vuoden takaisen puzzlepeli Gerbera Quarryn tuntemattomuuden. Sikäli harmi, koska kyseessä on yksi kiinnostavimmista suomalaisista puzzlepeleistä aikoihin.

Tunteelliset mainarirobotit

Gerbera Quarryssa johdetaan robotteja kuusikulmion muotoisten maapalojen ympäröimän puun lähistössä, jossa robotit kiertelevät itsekseen. Tässä ympäristössä Gerbera Quarryn kolme robottiheimoa täytyy saada kukin omaan puun kyljessä sijaitsevaan kotipesäänsä. Pelaaja ei voi suoraan käskeä koneita menemään mihinkään. Kaikki on junailtava kahta käskyä, kaivamista ja pinoamista käyttäen. Näitäkään käskyjä ei ole mahdollista antaa tietylle roboveijarille, vaan niitä osoitetaan yleisesti koko heimolle. Lähin robotti toteuttaa käskyn. Se, kuinka monta käskyä voi yhtä aikaa antaa kullekin heimolle, vaihtelee tasoittain. Tämä tietenkin vaikuttaa pelin vaikeustasoon.

Kaivamista ja pinoamista tarvitaan, koska kotipesä ei yleensä ole robottien ulottuvissa yhden kuusikulmion korkeudella. Robotit kykenevät kipuamaan yhden kuusikulmion mitan, kaksi on jo liikaa. Lisäporkkanana portti kotipesään nousee yhden kuusikulmion mitan joka kerta, kun siitä mennään sisään. Gerbera Quarryn edetessä ja vaikeustason kasvaessa tästä on jo todellista päänvaivaa. Jotta roboteilla riittäisi kaivettavaa ja pinottavaa, taivaasta satelee uusia maanpalasia silloin tällöin. Tästä muodostuu myös aikaraja kentille: jos kuluttaa yhteen kenttään liikaa aikaa, alkaa kuusikulmioita tippua vaarallisen tiheään. Lisämaasta on joskus hyötyä, mutta useimmiten haittaa. Joko kalikat pilaavat vaivalla kyhätyt portaat kotipesälle, tai tipahtavat jonkun roboparan niskaan. Tällöin kone tuhoutuu, ja tason läpäisy vaarantuu. Jokaiselle tasolle on Lemmings-tyyliin asetettu tietty luku, jonka verran roboja täytyy selvitä pesäänsä. Huomioitavaa on, että myös jumiin joutunut robotti tuhoutuu. Jos liikaa koneita jää litistyksiin, seuraavaan tasoon eteneminen on luonnollisesti mahdotonta. Onneksi tasoja saa yrittää niin monta kertaa kuin haluaa.

Kotipesän saavuttaminen vaikenee edelleen, kun vielä yksi aines lisätään Gerbera Quarryn jo valmiiksi monimutkaiseen soppaan. Sattuu olemaan niin, että Gerbera Quarryn roboteilla on tunteet. Jos koneet ovat vihaisia, ne kanniskelevat ja pinoavat maata minne sattuu eivätkä tottele käskyjä mairittelevasti. Silloin on hyvin vaikea tehdä mitään viisasta. Peliin sisällytetystä kumoa-napista on kyllä tiettyä hyötyä. Yleensä kaikki suunnitelmat tason läpäisemiseksi ovat pilalla, jos yhdenkin heimon mieliala on nollassa. Mielialaa on hoidettava antamalla roboille tehtäviä tasapuolisesti. Yhden heimon suosiminen alentaa muiden mielialaa. Siispä on viisasta antaa vuorotellen kaikille tehtäviä. Lisäpulmia tuo se, että jokaisella heimolla on kotialueensa puun ympärillä. Ne erottuvat punaisena, sinisenä tai keltaisena alueena. Robotit suivaantuvat, jos joku väärän heimon jäsen kaivelee heidän maitaan. Robojen mielialaa voi kätevästi seurata heimoittain kolmesta mittarista ruudun alaosasta.

Nätti kuin mikä

Gerbera Quarry on erittäin nätti peli. Tämä saadaan aikaan taidokkaalla 3D-mallintamisella, jonka tuloksena yksinkertaiset kuusikulmiotkin saadaan näyttämään hyvältä. Myös roboteissa ja kenttien keskuspuussa ei ole valittamista. Erilaisia graafisia kikkoja esitellään mukavaan vauhtiin Gerbera Quarryn edetessä. Syksy-aiheisissa tasoissa värit ovat tyystin erilaisia verrattuna ensimmäiseen kesä-kenttään, ja kellastuneet lehdet leijailevat hienosti puusta kohti maata. Talvikentissä sataa hiljalleen lunta ja perusmaa on peilikirkasta jäätä, joka upeasti heijastaa kaiken, mitä kenttänäkymässä sillä hetkellä on.

Gerbera Quarryn visuaalisuudella on eräs ikävä kääntöpuoli: pelin pyörittämiseen vaaditaan reilusti konetehoja ja suhteellisen ajanmukainen 3D-kortti. Viime vuosina hankituilla yksi- tai kaksigigahertsisillä laitteilla ei ole hädän päivää, mutta Gerbera Quarrya ei saanut oikein tyydyttävästi toimimaan 500 megahertsisellä Pentium III:lla, jonka näytönohjaimena toimi Riva TNT2 Ultra. Yllättäen edes testikokoonpanolla, AMD Athlon XP 3200+:lla (2,2 GHz) ja ATI Radeon 9800 Prolla, peli ei pyörinyt mukisematta täysillä grafiikka-asetuksilla. Tästä ei kuitenkaan ollut erityistä haittaa, sillä Gerbera Quarryn ulkonäkö ei ratkaisevasti huonone asetusten rukkaamisen seurauksena.

Äänipuolella suoriudutaan niin ikään mallikkaasti. Pelaamisen taustalla toistuu miellyttävän rauhallinen sävelmä, ja jos tarkkaan kuuntelee, myös luonnon ääniä. Yksittäiset äänitehosteet liittyvät enimmäkseen roboveijareiden touhuihin, eikä niihin ole paljoakaan puuttumista.

Pikanäppäimistä ei olisi haittaa

Grafiikat ja lähtöasetelmat ovat kunnossa ainakin päällisin puolin, mutta miten Gerbera Quarry onnistuu viihdyttämään pelaajaansa? Tämä riippuu varmaankin henkilöstä, sillä pelin idea on todistettu hieman vaikeaselkoiseksi vasta-alkajille. Sinnikkyydellä voittaa kuitenkin paljon tässäkin tapauksessa, sillä idean sisäistämisen jälkeen Gerbera Quarrya on ilo pelata. Peli on varsin bugiton, ja se siis tarjoaa pelaajalle vakaan pelikokemuksen. Gerbera Quarryn vaikeustaso on mielenkiintoinen tuttavuus. Se alkaa lastenleikkimäisenä harjoitteluna, mutta nopeasti etenee kinkkisiin tilanteisiin. Lopulta vaikeusaste on kohonnut vähintään ionosfääriin, ja tason läpäisystä tulee huippuvaikea tehtävä. Osa pelaajista pitänee tästä, toiset repivät pelihousunsa.

Siitä, että robotteja ei voi ohjata suoraan, ei koidu haittaa. Yleensä. On tilanteita, joissa robojen typeryys ärsyttää. Esimerkiksi joskus ne eivät vain osaa haahuilla kotipesäänsä, vaikka tie sinne olisi esteetön. Silloin tällöin koneet asettuvat toistensa tielle, ja jälleen ovat käämit pään sisällä vaarassa palaa. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että robojen yksilökohtainen ohjaaminen olisi kuin maton vetämistä Gerbera Quarryn idean alta, joten pieniin ärsyttävyyksiin on totuttava, jos mielii edetä pelissä. Joitakin pelin rasittavuuksia olisi voitu korjata ilman pelikokemukseen sekaantumista. Korjaustoimenpiteet olisivat voineet olla tässä tapauksessa pikanäppäimiä, joita ei olisi tarvittu kuin enintään neljä, yksi vastaamaan jokaista ruudun alareunassa jököttävää nappulaa. Tämä olisi säästänyt aikaa ja hermoja, koska hiiren rullaaminen tietokoneen ruudun päästä toiseen ei välttämättä vastaa sitä, mitä itse kukin pelaamiselta odottaa.

Kokonaisuudessaan Gerbera Quarryssa on kyse hilpeästä, (erittäin) haastavasta ja omaperäisestä puzzlepelistä. Sen grafiikat miellyttävät silmää ja äänet korvia. Ainoana haittapuolena on pelin lyhyys, kuusi tasoa, mutta sinne asti pääseminen, saatika kuudennen tason läpäisy, ei olekaan sitten niin helppoa.

Lataustilastot

Latausmääriä / kuukausi