Suomipelit – StarFight VI: Gatekeepers

Pelaajia kehotetaan päivittämään oma kopionsa StarFight VI:stä sen uusimpaan versioon 2.02a. Päivitys on erillinen paketti ja se sisältää lukuisia uudistuksia kuten uusia tarvikkeita, pelin balantisointia ja bugikorjauksia.

SDL-päivitys 2.02a parantaa myös pelin toimimismahdollisuuksia moderneissa käyttöjärjestelmissä kuten Windows XP:ssä ja Vistassa.

Tässä arvostelussa käytetään suuria kuvakaappauksia. Saadaksesi ne esille, klikkaa kuvien pienempiä versioita.

StarFight-universumissa paha ei tule kello kaulassa. Pelisarjan kuudennessa osassa tapahtumien keskipisteenä on rahtialuksen pomo Simon Miller, väliinputoaja, joka sotkeutuu väärien ihmisten asioihin väärään aikaan. Matkallaan kohti tuntematonta hän reissaa aurinkokuntien ääriin kahden suuren organisaation valtataisteluiden keskellä. Miller miehistöineen todistaa tapahtumia, joita kenenkään ei tulisi nähdä eikä kokea.

JP-Productionin StarFight-pelisarja on poikkeuksellinen suomalaisten freewarepelien sankassa joukossa. Koko pelisarjan on ideoinut ja koodannut Jukka T. Paajanen, ja vasta viimeisimmissä SF-peleissä hän on saanut apua esimerkiksi muusikolta. Yhden miehen tekemäksi peliksi StarFight VI: Gatekeepers on jotain erittäin poikkeuksellista, varsinkin kun koko pelin saa pelattavakseen pulittamatta euroakaan. Vuodeksi 2004 suunniteltu StarFight VII: Comrades tulee todennäköisesti olemaan jotain todella käsittämättömän suurta, jos pelisarjan suorastaan eksponentiaalinen kasvu säilyy.

Kovan onnen Miller

StarFight VI alkaa välittömästi dramaattisilla tapahtumilla. Simon Miller on rahtialuksen pomo, joka kuljettaa arvokasta dilithium-polttoainetta. Hän todistaa merkillisen tapahtuman Hell's Gaten aurinkokunnassa. Miller ja hänen miehistönsä pakenevat paikalta raportoidakseen telakalle tapahtuneesta. Kotiaurinkokunnassa rahtialuksessa ilmenee vakava vika, ja alus kalliine rahteineen tuhoutuu täydellisesti. Miller ei pysty korvaamaan menetettyjä polttoainetonneja, joten miehen seuraava etappi on kiven sisässä.

Sellissä Miller ei kuitenkaan hetkeä pidempää viru. Maapalloa hallitsevan ANB:n sota Order of Lightin toisinajattelijoita vastaan tuntuu menevän päin männikköä, ja alusten kapteenit ovat loppumaisillaan. Niinpä Miller päästetään velkavapaalle, hänelle annetaan raskaan sarjan risteilijä ja tukku riihikuivaa käteen. ANB lupaa Millerille vapauden, kunhan hän ensin hoitaa muutamia hanttihommia heidän piikkiinsä. Tietenkään kaikki ei mene niin kuin pitäisi, ja tietenkin Miller joutuu elämänsä seikkailuun.

Tutkimusmatkalle suureen tuntemattomaan

StarFight VI: Gatekeepers on suureksi osaksi avaruuden eri kolkkien tutkimista. Näin yksinkertaiseksi pelaaminen ei kuitenkaan jää, vaan mukaan on ympätty esimerkiksi seikkailu- ja kaupankäyntielementtejä. Gatekeepersiä ei niin vaan välipalana pelatakaan.

Gatekeepersin alussa pelaaja heivataan ilman sen kummempia opetussessioita suoraan avaruusrahtialuksen puikkoihin. Alusta ohjataan nuolilla ja hiirellä suoraan yläpuolelta katsottuna ja liikkumaan pystyy vain kaksiulotteisesti. Siirtyminen paikasta toiseen onnistuu maalaisjärjelläkin, mutta jos pelistään haluaa ottaa kaiken irti, koko käyttöliittymä on opiskeltava perinpohjaisesti. Toisin sanoen, pelaajan tulee painaa päähänsä kymmeniä näppäinkomentoja. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään hyperrealistinen lentokonesimulaattori, vaan useimmiten ihan hyvin toimiva kokonaisuus. Näppäinten määrä tuo Gatekeepersiin strategisuuden vivahdetta, mikä tekee aavassa tuntemattomassa liikkumisesta haastavaa, mutta suorastaan nautinnollista.

Gatekeepers tarjoaa 11 aurinkokuntaa tutkittavaksi. Pelialue on suuri, koska aurinkokunnat ovat miltei luonnollisen kokoisia. Siksi onkin varsinainen pelastus, että ajannopeutusnappulat ovat totta. Myös automaattipilotille löytyy suunnattomasti käyttöä pelin aikana. Melkein jokaisessa peliin sisälletyssä aurinkokunnassa on ainakin pari planeettaa, jotka ovat autioita. Niiltä voi etsiä mineraaleja rahan toivossa. Jokaiselta kiveltä jotain löytyykin, mutta harvat ovat oikeasti tuottavia kohteita. Useimmiten rahat saadaankin aurinkokunnan asukeilta, joilla on jonkinsorttinen pulma Millerille ratkottavaksi. Palkkiot ovat poikkeuksetta ruhtinaallisia. Ikävä on sitten todeta, JP-Production on mokaillut pelialueen suunnittelussa, sillä tarina ei hyödynnä läheskään kaikkia mahdollisia aurinkokuntia. Ikään kuin nämä turhiksi jäävät avaruuden kolkat olisivat siellä vain vapaus-illuusion ylläpitoa varten.

Kun tuntuu siltä, että Miller rypee rahassa, hänen taakkaansa voi keventää huomattavastikin lukuisilla avaruusasemilla, joilla kaikilla on erilaiset tarvike- ja raaka-ainemäärät myytäväksi. Asemilla on tärkeintä uudistaa omaa risteilijäänsä uusin suojin ja asein, sillä SF6:n epätasaisen vaikeusasteen vuoksi sitä ei koskaan tiedä, kuka älypää pukkaa tukkanuottasille seuraavaksi. Myös raaka-aineita kannattaa hamstrata, varsinkin kahta polttoainetta, jotka hoitavat manuaaliohjausta ja madonreikähyppyjä. Lopputuloksena Gatekeepersin loppupuolella Millerin luotsaama Freelancer -luokan risteilijä on armoton tuhokone, jolle kukaan ei mahda mitään.

Taistelutta ei Gatekeepersiä siis läpäistä. Moinen koitos taitaa olla ainoa osa avaruuslentelyä, jolloin manuaaliohjausta tarvitaan, vaikka taisteluissa ei juuri ammuksia tai muuta pystykään väistelemään. Halutessaan voi tappelussa kytkeä automaattitykityksen päälle, jolloin alus hoitaa itsenäisesti latinkien jakelun valittuun osoitteeseen. Tämä on ehdottomasti paras tapa taistella, mutta nokosille pelaaja ei voi ruveta. Hänen on tarkkailtava aluksensa energiantuotantoa. Aseet, liikkuminen ja suojien uudelleen kerääminen vaatii fuusioreaktoreilta huippusuorituksia. Jos tuotannossa mättää jokin, olet hetkessä vainaa. Tunaroimiseen ei ole varaa. SF6:n taistelusysteemissäkin tuntuu strategisuus, joka riemastutti ainakin minua. Vaikka ampumisen hoitaa tekoäly, pelaajalla on täysi hoppu muiden tärkeiden asioiden hoitamisessa. Joskus taistelustakin tulee silkkaa tuskaa. Silloin pelaaja, jolle peli on mitä todennäköisimmin vielä vieras, on kuin pakotettu jankkaamaan loputtomalta tuntuvaa tallenna-lataa -rumbaa, mikä ei pian ole enää hauskaa. Esimerkiksi Beta Carinaen taistelut ottivat allekirjoittanutta erittäin paljon nuppiin, koska tuossa vaiheessa peliä ei vielä ole varaa kalliisiin tuhontuojiin. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo, ja Beta Carinaen jälkeen itsensä tuntee galaksin kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Ja toisella kertaa tämän aurinkokunnan taistelut ovat jo paljon helpompia.

Hynttyyt yhteen, kokeilkaamme kaikkea kaikkeen

Toinen, merkittävä osa StarFight VI:tä on jokaiselle pelaajalle tuttua käytä tavaraa toiseen –seikkailua. Seikkailuosiot ovat yksinkertaista ja lyhyttä vaihtelua avaruussamoamiseen. Käyttöliittymässä on varattu osa tekstille, tavaroille, liikkumisnapeille ja Millerin havaitsemalle ympäristölle. Kaiken tämän saa toimimaan ja hyrräämään hiirellä. Milleriä ei siis itse nähdä toiminnassa, eikä oikeastaan muitakaan. Jos joku näkyy, hän pälisee hetken Millerille, ja katoaa sitten Houdinin lailla tuhka tuuleen. Seikkailupaikat ovat yleensä varsin pieniä sekä suljettuja tiloja, joissa pelaajan täytyy oivaltaa vain muutamia simppeleitä ja välillä varsin järjenvastaisia asioita. First person –näkökulma täysin paikallaan pysyvine maisemineen aiheuttaa turhan usein suuntavaiston kadottamisen, varsinkin pelin loppupuolella olevissa seikkailupätkissä. Kaikista kummallisuuksista johtuen seikkailuosion paras ja nopein läpivetotapa on kokeilla kaikkia omistamiaan tavaroita kaikkeen, minkä kursori osoittaa aktiiviseksi.

Kokeile kaikkea kaikkeen –taktiikka on osoitus siitä, että JP-Production ei ole jaksanut panostaa tarpeeksi viiteen StarFight VI:stä löytyvään seikkailuosioon. Se on harmi, sillä kyseisillä osilla on merkitystä Gatekeepersin juonenkuljetukseen. Kuka on enää viiden seikkailuosion jälkeen mukana pelin juonessa jos hän on kuin transsissa vääntänyt osion läpi? Seikkailussa on hyviäkin puolia: Millerin itselleen osoittamia pölinöitä on mukava lukea. Miehelle syntyy oikeaa persoonaa pelin aikana. Tämän seikan vuoksi minä jaksoin pelata jokaisen seikkailukohdan maltillisesti läpi, mutta jos varsinaista tavaraseikkailua haluaisin pelata, valitsisin Monkey Islandin enkä StarFight VI: Gatekeepersiä.

Tänään täällä, huomenna valovuosien päässä

Grafiikka- ja äänipuolensa StarFight VI: Gatekeepers suorittaa lähes kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoisesti. Kolmiulotteisuus on vielä tässä osassa jätetty pois, mutta sepä ei haittaa tipan vertaa. Gatekeepersin sprite-grafiikka on vankalla ammattitaidolla luotua, puhuttiin sitten planeetoista, avaruusaluksista tai asemista. Jälkeä voi vain ihailla, koska 32-bittisyys pääsee huolehtimaan siitäkin, että mitkään kohteet eivät näytä sottaisilta. Grafiikkatehosteet jäävät erilaisiin räjähdyksiin ja lasertyyppeihin. StarFight-pelisarja on tunnettu myös lukuisista välianimaatioista. Myös Gatekeepersissä ne ovat mukana, ehompana kuin koskaan. Animaatiot ovat todellakin niin mahtavaa katseltavaa, että pelin melkein sekoittaa Tähtien sotaan. Joskus sisätilat ja jotkin äänitehosteet eivät näytä eivätkä kuulosta animaatioihin sopivilta, mutta kokonaisuutta ne eivät pilaa.

Koska SF6 on niin laaja peli, sen helposti rinnastaa kaupallisiin vastaaviin peleihin, vaikka näin ei pitäisikään tehdä. Harrastelijuudesta viestii pelin piirroshenkilöhahmot. Ne ovat päälleliimatunnäköisiä miehiä tai naisia, joista joillain on mahdottomasti uurteita kasvoillaan. Kaikkein epäonnistunein henkilö näyttää 100-vuotiaalta nahjukselta. Suolapatsailla on sitä paitsi vain yksi asento, eivätkä ne juuri koskaan liiku mihinkään. Soppaan ei voi lisätä muuta kuin ytimekkään toteamuksen: auta armias. Onneksi kaikki sarjakuvapapat eivät ole niin kauheita, ettei Gatekeepersiä kannattaisi pelata, mutta pelin ilmeeseen ne eivät sovi.

Äänipuolella jälki on pääpiirteittäin järjettömän hienoa. Järjettömän hienoksi ääniannin tekee pelin soundtrack, joka sisältää toinen toisensa jälkeen parempia sävellyksiä. Soundtrack on ehdottomasti suomalaisen peliteollisuuden huippua, siitä ovat vastanneet Ari Pulkkinen ja Dani A. Pärnänen pistämällä kaikkensa peliin. Jokaiseen tilanteeseen on jotakin. Avaruustutkimuksen aikana soi rauhallista tai salaperäisen tunnelman luovaa ambientia. Taisteluissa päälle saattaa pärähtää tanssiaineksia sisältävät taistelumusiikit, jotka huokuvat epätoivon tunnetta mutta myös urheutta. Ne kolahtivat minuun ja lujaa, koska olin pudota tuolilta ensikuuleman jälkeen (ja vielä myöhemminkin). Äänitehosteet ovat kummallista jälkeä. Toiset sopivat peliin kuin nakutettu, kun eräät jättävät paljonkin toivomisen varaa. Kuulostaa hupaisalta, kun suuri risteilijä lataa tuhovoimaisimman fotonitorpedonsa matkaan ja kaiuttimista kuuluu avuton 'piu'-tyyppinen piipitys. Siinäkö se oli? Myöskin räjähdykset kuulostavat papattimaton posautukselta, mikä on täysin väärin, koska kyse on kymmenien metrien pituisista metallikolosseista. Useimmiten ei kuitenkaan kuulu mitään ääniä, esimerkiksi avaruuslentely on sataprosenttisen hiljaista puuhaa. Ääninäyttelijöitä ei kuulla pälättämässä repliikkejä, mikä on ymmärrettävä ratkaisu, koska hyvien sellaisten palkkaaminen vaatisi huomattavaa rahallista satsaamista.

Harrastelijamaisuuden rajamailla

Teknisesti StarFight VI: Gatekeepers toimii lähes moitteettomasti. Säännöllisesti se ei kaadu koskaan, vaikka muutamiin satunnaisiin koneen uudelleenkäynnistämisiin peli minut pakottikin. SF6 toimii hetkeäkään tökkimättä hieman konevaatimusta korkeammalla kokoonpanolla ja latausajat ovat mitättömiä pyrähdyksiä ja mustat ruudut valikoiden ja pelin välillä ovatkin kuin muodollisuuksia. Ajan hammas ei ole nakertanut mitään osaa SF6:sta ruosteelle. Mikä parasta, pelin juoni on laadukasta sci-fiä, eikä se ole tippaakaan kulunut. Dialogi on kirjoitettu hauskasti enkä havainnut siinä kömpelyyksiä. Pelillisesti SF6 on rikas ja tunnelmallinen, sillä on paljon annettavaa pelaajalleen. Teoksen taistelee läpi uudemmankin kerran, ehkäpä siksi, että SF6:n pituutta ei ole tippaakaan liioiteltu. Jos kuitenkin sattuu tulemaan tylsää, koska StarFight VI helpottuu huomattavasti sitä mukaa kuin peliä oppii, voi SF6:n kääntää helposti vaikka saksankieliseksi.

StarFight VI:n ilmestyessä jouluna 2000 pelin koko, 189 megatavua, oli ja on edelleenkin jonkinasteinen ennätys suomalaisten pelien keskuudessa. Pelin koko ei aina tarkoita laatua, mutta onneksi näin on SF6:n kohdalla. Ja toivottavasti on jatkossakin. Ilmeisesti seuraava StarFight on kaupallinen peli, ja mahdollisesti se saapunee kauppojenkin hyllyille. Tietenkin peli tulisi jotain maksamaan, mutta vähät jostain pahaisista eurojenpyörylöistä. Kyse on sentään StarFightistä, elämää suuremmasta peliprojektista!