Suomipelit – Tunnels of the Underworld

Tunnels Of The Underworld pamahti kansan tietoon kuin salama Suomen pelimaailman kirkkaalta taivaalta. Tästä tekeleestä ei ollut herunut minkäänlaisia ennakkotietoja, vaan se työnnettiin suoraan kuumana suuhun. Moni poltti aluksi kielensä, mutta kun maku ei sitten ollutkaan hullumpi, alkoi tavara käydä kaupaksi varsin pian.

Kaikkiin tulokas ei kuitenkaan iskenyt, ja vähäisen mainostuksen vuoksi meni peli myös monilta niin korvien kuin silmienkin ohi. Silti vuonna 2002 ilmestynyt ja jo vankan ihailijapohjan kerännyt Wingsiä sekä KOPSia lainaileva peli tarjoaa sellaisen paketin luolalentelyä, että moista ei ole vielä pelimaailmassa nähty.

”Mikäs se sellainen Options on?”

Ensikosketus peliin on enemmän kuin lupaava, kun kaiuttimista alkaa aaltoilla laadukkaan kitararokin alkutahdit. Melkoista visuaalista ilotulitusta tarjoillaan myös, mutta musiikin rytmi alkaa pian syyhytä sormia itse toiminnan pariin. Pelaajien joukossa tottumukseksi muotoutunut pikainen vilkaisu säätömahdollisuuksiin venyykin yllättäen hyvin helposti tuntien räpellykseksi toinen toistaan erikoisempien valintojen edessä. Tässä onkin yksi niistä harvoista asioista, jotka saavat lähes pelaajan kuin pelaajan poistamaan pelin koneeltaan vailla ajatustakaan sen asentamisesta enää uudestaan. Wingsin esimerkkiä vielä pidemmälle viety malli nimittäin antaa säätää lähes kaikkea, aina painovoimasta ja ilmanvastuksesta satunnaisiin tykkitorneihin ja pommitukseen asti. Koska pelin valmistustiimi onkin luottanut uskomattoman määrän hienosäätöä pelaajan älyn varaan, ei suotta pidä alkaa osoitella heitä syyttävällä sormella, jos alukset alkavatkin pelissä heittelehtiä kummallisesti, valtaisa sekamelskainen räiske täyttää koko ruudun ja turhautuminen aina pelin ja Options-ruudun välillä hyppimiseen saa aivot happanemaan piimääkin paksummaksi.

Yksinpeliä Tunnels Of The Underworldista on turha etsiä. Deathmatch on tekeleen ainoa pelimuoto, jota kylläkin voi tietokonepelaajia vastaan tahkota yksinäänkin. Maksimissaan yhdelle areenalle saa asetettua 64 alusta, joista neljä voi olla ihmispelaajien ohjastamia. Tietenkin valtaisat tiimitaistelut haukkaavat aimo palan konetehoja, ja vanhimmilla mikrosirupytyillä on kanssapelaajien määrää turha edes yrittää nostaa yli tiukkojen normien. Harmillisena ja näkyvänä puutteena silmiin pistää se, ettei pelissä voi luoda omia pilotteja. Lyömättömien tilastojen kerääminen oman pilotin nimiin lisäisi pelinautintoa entisestään, mutta olematonta on turha yrittää kasvattaa. Sen sijaan aluksia voi kyllä asettaa kolmeen eriin tiimiin, joiden välillä kamppailua sitten areenoilla käydään. Pilotittomuus antaa hyvin helposti sen kuvan, että Tunnels Of The Underworld on suunniteltu pikaisia pelisessioita varten. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, mutta kaikkien valittavien säätömahdollisuuksien seassa ajatus vaikuttaa hieman utopistiselta.

Erikoisaseet kuuluvat perinteisesti luolalentelyihin, ja Tunnels Of The Underworldissa niiden kirjo lyökin ylivoimaisesti kaikki haastajat. Jossain määrin typerästi onkin sitten toteutettu niiden säätäminen pelivalikoista. Yli 70 erikoisaseen selailu ja opettelu vaatii aikaa ja vielä sitäkin enemmän hermoja. Kun kaikki alkavat olla sopivasti mielessä, voi niiden lomasta estää vaikka epämiellyttävimmät 20. Myös pelaajakohtaisesti näin pystyy tekemään niille suunnatusta omasta valikkosivusta. Aseiden estäminen pelikäytöstä sujuukin varsin sutjakasti, mutta annas olla kun niitä tahtoo takaisin peliin. Ikuiselta tuntuvaa naputussessiota kuvaisi kaiketi parhaiten nurmikon leikkaaminen kynsisaksilla. Jokainen ase täytyy nimittäin hyväksyä uudelleen pelaajakohtaisesti. Kuulostaako typerältä? Sitä se myös on - varsinkin kun asian olisi todella helposti voinut tehdä hoidettavaksi toisinkin.

Fotorealistista Aku Ankkaa

Kehitystiimin sanoin kuvailtu fotorealistinen maasto näyttää hyvältä, mutta ei sentään aivan niin hyvältä. Palettiin on sekoiteltu hyvinkin kirkkaita sävyjä, ja irtokarkkihyllyn toistaminen käykin varmaan kehitystiimiltä ulkomuistista. Kenttien teemat vaihtelevat kuitenkin melkoisen sopuisasti, eikä grafiikoissa loppujen lopuksi mitään isompaa valittamisen aihetta ole. Aseiden ja tehosteiden animointi on hoidettu ensiluokkaisesti. Sen sijaan näytölle tulee hyvin pian ahdasta, jos mukana on vähänkin enemmän aluksia ja kaikki ampuvat toisiaan pienessä tilassa. Efektien paljous ei siis aina ole välttämättä hyvä asia. Ämpärilliseen ei välttämättä huku, mutta kolmeen sataan kyllä. Pelitempo onkin parasta yrittää pitää himpun verran hitaampana kuin tavallisesti on totuttu.

Sen sijaan jo alkupuolella kehuttu musiikki on todellakin huippulaadukasta ja nimenomaan peliä varten kyhättyä taustatavaraa. Tyylilajeihin lukeutuu raskaampaa rokkia, progea ja teknoa. Kaikki on tehty luolalentelyä silmällä pitäen, mutta jotenkin äänimaailma on vain liian vakavahenkinen pelin karkkiväriteemaan. Moni tahti olisi käynyt paremmin synkän avaruuden kylmyyteen kuin ahtaassa luolassa kaahailuun. Mitä äänitehosteisiin tulee, ne kyllä ovat siellä, mutta eipä niihin juurikaan älyä kiinnittää huomiota. Perustykkien piipityksen lisäksi eräitä melkoisen voimakkaita ja suorastaan ärsyttäviäkin tehosteita on tungettu mukaan. Eiväthän kotikoneella tehdyt efektit voi kovin tajuntaa laajentavia olla, mutta olisi ne silti voitu laittaa jonkinlaiseen tasapainoon keskenään.

Kaiken efektien kritisoinnin jälkeen on GigaMessille silti nostettava hattua, sillä pienellä ronkkimisella pelin tosiaan SAA toimimaan myös vanhemmilla koneilla. Säätömahdollisuudet eivät siis rajoitu pelkästään pelillisiin elementteihin, vaan myös esimerkiksi videoasetuksia voi rullata reippaasti suuntaan jos toiseenkin.

Pelissä oleva kenttägeneraattori rakentaa mukana olevista teemoista Wormsin ja Lieron tyyliin joka kerta erilaisen kentän. Onpas kehitystiimi mukaan pistänyt muutaman vakituisen kuvankin, mutta kun kenttälista täytetään usein arpomalla (kukapa haluaisi valita 50 kenttää käsin), tulee niitä joukkoon helposti monta. Turhauttavaa onkin yhden pelisession aikana pelata kymmeneen kertaan sama Woods-taso, oli se sitten kuinka hienosti tehty tahansa. Omia teemoja ja kenttiä voi myös rakentaa hieman muiden luolalentelyiden tyyliin, mutta tämä saattaa ollakin juuri se seikka, jonka vuoksi edes innokkaimmat fanit eivät uskalla toimeen tarttua. Systeemi eroaa hieman muista luolalentelyistä, joissa yleensä tietty väri tarkoittaa tiettyä materiaalia. Onko omien kenttien tekemisestä sitten jotain varsinaista iloa, on täysin toinen kysymys.

Castles made of sand

Kavereiden kanssa pelatessa Tunnels Of The Underworld näyttää kyntensä. Näissä tapauksissa pelisessiot venyvät lapsellisen helposti tuntien mittaisiksi. Yleensä riemukkaat hetket lopettaa vain se, että yksi ei enää jaksakaan. Kaikkiin peli ei nimittäin iske, vaan vaatimuksena pidettäköön eräänlaista omistautumista kyseiselle genrelle. Tekelettä ei voi verrata esimerkiksi Lieroon, sillä avaruusalusten ohjailuhan vaatii luonnollisesti täysin erilaista taitoa. Luolalentelyt ovat ihan oma lajinsa - ja sen pelaajakunta on jokseenkin rajoittunut. Harmillista kyllä Tunnels Of The Underworldin mukana ei ole minkäänlaista nettipeliä, jonka avulla pelikavereita olisi voinut saada maailman toiseltakin puolelta. Pelin koodaajan mukaan nettipelin toteuttaminen olisi vaatinut liikaa muutoksia ja liikaa karsimista, joten sen odotteleminen lienee parasta unohtaa. Kolmen kaverin kanssa pelattaessa on suositeltavaa myös, että koneen vakiovarustukseen kuuluu pari kappaletta joystickeja. Pelissä itsessään ei joystick-tukea ole, mutta niiden liittäminen mukaan onnistuu helposti eräiden tukiohjelmien avulla.

Asepuolella kehitystiimi on päästänyt hieman liukuhihnan käsistään. Erikoisaseiden määrä on niin valtava, että niillä aloittaisi varmaan oman ydinsodankin. Vaikka mukana olisi maksimimäärä aluksia (eli 64) ja jokaisella eri erikoisase, jäisi niitä siltikin vielä yli. Äsken mainitussa tapauksessa tulisi sitten myös esille näiden erikoistykkien tasapainottomuus. Kentät voittaa automaattisesti se, joka ottaa pommeja, tykkiä tai laaseria. Muut hienoudet ja hauskuudet ovatkin sitten ihan Pikku Kakkonen -sälää. Mukana on tutut tykkitornit, sotilaat, tukikohdat, sekä hieman mielikuvituksellisempaa kastia edustavat autot, texmex-pulverit ja muoviräjähteet. Myös erillisen laukaisunapin saaneet roomalaiset kynttilät ja putkipommit ovat eksyneet asearsenaaliin. Ovathan ne hauskoja, mutta hyötysuhde alkaa pienen pelailun jälkeen vastata nollatasoa. Kaiken lisäksi kenttiin ilmestyy paikoitellen pieniä bonus-kiekkoja, joista aseiden ampumisnopeutta saa nostettua. Ihanteellista olisi, että aluksen perustykillä tapettaisiin ja erikoisase olisi sitten tosiaankin vain tukena noin puolen minuutin välein. Edes pelin oletusasetukset eivät kuitenkaan tätä mielikuvaa kohti kannusta.

Bonus-kiekoista löytyy tietenkin myös paljon muuta sisältöä. Omaa tiimiä tukevia minialuksia sekä hyönteisparvia, piilotettuja pommeja, perustykin parannuksia ja niin edelleen. Aluksen perusasetta voi siis kohottaa kokonaan uuteen potenssiin keräilemällä näitä bonuksia. Kentän alussa suorastaan häpeällisen pieni kivilinko vaihtuu sutjakkaasti painajaismaiseen tuholaseriin. Nämä asetukset ovat kuitenkin vain kenttäkohtaisia, ja erän vaihtuessa myös supertehot nollautuvat. Pelin asetusten kirjon hipoessa mielikuvituksen rajoja on hyvin surullista huomata, että bonuksien sisältösuhteita ei pysty mitenkään muuttelemaan. Pelimuotojen taktiikkapuolen suhteen tämä olisi lisännyt sitä suorastaan valtaisasti. Myös muita pieniä puutteita asetuksissa edelleen ilmenee, mutta taas toisaalta herää kysymys: onko näin pienistä asioista aihetta valittaa?

Pelimoodit ovat asetuksissa vain antamassa tiettyä pohjaa arveluttavien säätöjen kokeilemiselle. Todellisuudessa kaikki tukikohtien puolustamiset ynnä muut voi säätää valikoista myös mielensä mukaan. Tukikohtien rakenteluun onkin panostettu melkoisesti, kun mukana on niin valtavasti puolustuskäyttöön tarkoitettua materiaalia. Mielenkiinnon tästä kuitenkin vie se, ettei niiden päälle tarvitse tiputtaa kuin pari pommia, ja puolet kalustosta on kanveesissa. Aseiden tehojen säätämisessä pelimuotojen mukaan olisi siis ehkä ollut jotain ajatusta.

Suklaamuna ilman yllätystä

Tunnels Of The Underworld on varsin viihteellinen paketti, ja sisältönsä puolesta se yltää ehdottomasti kaikkien luolalentelyiden kuninkaaksi. Valitettavasti paketti on kuitenkin melko yllätyksetön, eikä siinä tunnu olevan oikein mitään omaa. Parhaimmat pelilliset ideat tuntuvat koskettavan muutamia uusia erikoisaseita, ja niiden määrän olisi toisaalta voinut kyllä pitää hieman pienempänäkin. Useiden eri pelien yhdistelystä on myöskin seurauksena se, ettei tässä tuotoksessa ole oikein minkäänlaista omaa tyyliään. Tunnelma, jos sellaista pelistä alkuunkaan löytyy, on hyvin teennäinen ja väkisin kokoon kyhätyn oloinen. Mikäli tuntee projektin kehitystyön historiaa ja esimerkiksi sen siirtymisen DOSista Windowsiin, saattaa tälle epäkohdalle hellitä jonkinasteista myötätuntoa. Suunnittelun puute näkyy kuitenkin rytmittömyydestä, kun kaikki palaset eivät aivan loksahda kohdilleen. Surullista, sillä juuri tuon osa-alueen hoitaminen olisi antanut peliin sellaista ekstrapotkua, että alta pois.

Jos kuitenkin sattuu olemaan niin iloisesti, että olet aina pitänyt klassisista räiskinnöistä, kuten Wingsistä, KOPSista, Rocket Chasesta ja niin edelleen, on tämä juuri sinulle pakkolataus. Hieman suuren kokonsa vuoksi peli saattaa säikytellä modeemiyhteyden omistajat loitommalle, mutta tosiasia on, että näin tuhdista räiskintäpaketista maksaa hymyssä suinkin sen muutaman euron, mitä latausaika puhelinlaskussa verottaa.

Jatkoa tai korjauspäivityksiä ei pelille ole luvassa, joskin oikein mieluusti pelistä vielä vähän kehittyneemmän version olisi nähnyt. Pelin koodaajalla on kuitenkin melkoisesti muuta tekemistä, ja myös uudet peliprojektit painavat päälle. Bugeja ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä hieman repaleisesta kehityshistoriastaan huolimatta Tunnels Of The Underworld on testattu niiden varalta esimerkillisesti.

Lataustilastot

Latausmääriä / kuukausi