Suomipelit – Joe

Tässä arvostelussa käytetään suuria kuvakaappauksia. Saadaksesi ne esille, klikkaa kuvien pienempiä versioita.

Vuonna 1998 julkaistu Joe tuo lisää materiaalia suomalaisten puzzlepelien joukkoon, sillä se on sataprosenttista ongelmanratkaisua. Pelin keskeisimpänä ideana on pomppia Joe-nimisellä vihreällä pallolla läpi aikaa vievien kenttien.

Keksimisen iloa

Joen häikäilemätön tavoite on hyppelehtiä reittinsä kentän alkupisteestä uloskäyntiin. Kentät koostuvat karkeasti jaettuna neljästä eri peruselementistä: maastosta, kuolettavista palasista, vivuista ja ovista, joiden lisäksi haastetta ja monipuolisuutta peliin tuovat jotkin lisävarusteet. Näihin lukeutuvat muun muassa liikutettava kärry ja sienet. Vipua käännettäessä jokin salakavala, mutta viattoman näköinen palikka liikahtaa uuteen sijaintiin, mikä aiheuttaa kentän uudelleenhahmotuksen tarpeen. Liike kumoutuu, jos vipua vääntää toisen kerran. Joen eteen tupsahtavia ovia ei aukaista voimalla vaan viekkaudella. Ongelmallisiin paikkoihin sijoitetuilla avaimilla päästään näistä päänvaivoista.

Sienen hypähtäessä näköpiiriin tulee pään sisäisten varoituskellojen soida. Normaalisti sienet tulee ennemmin tai myöhemmin syödä, mutta ajoitus on kaikki kaikessa. Vivut ynnä muut kärryt pitää olla oikein aseteltuna, jotta kentän läpäisy on mahdollista. Yhden sienen syömisen oireet ovat pahoinvointi ja kykenemättömyys hyppäämään pikseliä korkeammalle. Toisen sienen syönnistä ei seuraa sen erikoisempia vaurioita, mutta kolmannesta sienestä kuolee. Sienien olemassaolossa ei olisi tippaakaan järkeä, ellei myrkytykseen olisi lääke. Punaisella ristillä koristetut lääkelaukut kumoavat yhden sienen myrkyt. Eli jos esimerkiksi Joe on syönyt kaksi sientä, sen täytyy nappaista kaksi lääkelaukkua parantuakseen normaaliksi.

Peliä ensimmäisiä kertoja pelatessa suurin ongelma piilee hahmon liikuttamisessa. Ennen hyppäämistä on nimittäin joskus miltein mahdotonta arvioida, mihin se pallukka pomppaa. Silloin kun tuloksena on kuolema, käämit saattavat leimahtaa varsinkin, kun tietää joutuvansa aloittamaan pitkän kentän alusta. Hätä ei kuitenkaan ole ihan tämän näköinen, sillä mitä enemmän peliä pelaa, sitä helpompi hypyn lentorata on hahmottaa ja lopulta sen oppii arvioimaan lähes virheettömästi. Sen jälkeen ongelma ei olekaan enää radan laskeminen vaan nerokkaat pulmat kentissä.

Ammattilaiset asialla

Joessa olevien valmiiden kenttien tasokkaasta suunnittelusta voidaan olla aika yksimielisiä paria ongelmaa lukuunottamatta. Toisaalta ne ovat todella hyvin tehtyjä, eikä niistä löydy mitään turhaa. Mikäli tarkasti pidemmän päälle huomioi, löytyy pelistä myös negatiivisia huomionaiheita. Jos aivan tarkkoja ollaan, ensinnäkin se, että kentistä ei löydy mitään turhaa, voi olla huono asia. Näin hämäyksille ei jää sijaa. Kuitenkin suurin ongelma loppujen lopuksi on, että kentät rakentuvat samantapaisista ongelmista, ja ne ovat nopeasti opittavissa, minkä jälkeen pelin vaikeusaste kärsii. Tästä huolimatta loppupuolella olevista kentistä ollaan saatu tarpeeksi vaikeita, niin että tämän ongelman suuruus jää varsin huomaamattomaksi.

Pelin edetessä vastaan tulee kenttä, jossa oven takana näkyy keltainen otus. Ulkonäön perusteella sitä voisi luulla jopa Joen veljeksi. Avattuaan oven Joelle selviää, että kyseinen pallukka on Jasper. Tämä liittyy Joen seuraksi, minkä jälkeen Jasperia voi ohjata niinikään painamalla välilyöntiä. Jasperin ansiosta kenttiin tulee huomattava lisä monipuolisuutta ja erilaisia mahdollisuuksia, mutta silti peli pysyy tarpeeksi yksinkertaisena.

Kenttäeditori kuin kuumille kiville

Joen mukana tulee toistakymmentä kenttää, jotka vaikenevat aste asteelta. Niiden läpi vetämiseen menee helposti tuntikausilla aikaa, ja jos läpipeluun jälkeen tulee tylsää, kenttäeditori auttaa. Kenttäeditori on DOS-aikaisuuden vuoksi suhteellisen vaikeakäyttöinen ja etenkin jos DOSBoxia käyttää, niin englanninkielinen näppäimistö lisää vaikeuksia löytää tiettyjä paloja. Hahmon hypyn reitin piirtäminen ruudulle on erittäin kätevä idea ja suuri plussa.

Musiikin suuri määrä yllättää, sillä kukapa olisi uskonut että tämänkaltaiseen peliin oltaisiin sävelletty puolisen tusinaa kappaletta? Grafiikat ovat juuri niin hyvät kuin pelissä tarvitsee olla. Palikat näyttävät itseltään eikä niitä katsellessa pahempia traumoja pääse syntymään, vaikkakin välillä musiikki ja grafiikka yhdessä luovat karun tunnelman.

Joe on onnistunut peli. Kenttien oikaisemiseen uppoaa aikaa ja senkin jälkeen pelaaja pääsee itse haastavimman, mutta silti hauskan vaiheen kimppuun: omien kenttien tekoon. Joe ja Jasper saavat ylpeänä kävellä kadulla päästyään näinkin hyvään peliin mukaan.

Lataustilastot

Latausmääriä / kuukausi