Suomipelit – Triplane Turmoil

Triplane Turmoil kertoo nimensä mukaisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisista kolmitasoista ja niiden järjettömistä yhteenotoista. Vanhat kunnon kolmisiipiset lentokoneet tosin olivat lähinnä lentäviä kangaspuita ja sellaiset hienoudet kuten raketit, heittoistuimet saati sitten laskuvarjot olivat vielä tyystin tuntemattomia. Historiallisille totuuksille on näytetty tylysti ulko-ovea ja Suomi, Japani, Saksa sekä Iso-Britannia ottavat surutta yhteen ilman täyttyessä lyijystä ja koneiden osista.

Juoksuhautoja ja pommeja

Pelissä on siis neljä eri valtiota: Iso-Britannia, Suomi, Saksa ja Japani. Kaikille maille on oma lentokone, ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Esimerkiksi Suomen kone on kestävä ja nopea, mutta kääntyy kuin norsu kun taas ketterä ja usealla pommilla varustettu Japanin kone hajoaa jo muutamasta osumasta. Eri lentokoneilla lennettäessä on siis syytä miettiä hieman erilaisia taktiikoita.

Jokaiselle maalle on myös kuusi yksinpelitehtävää joiden tavoitteet on yleensä tyyliä "ammu kaikki viholliskoneet ja tuhoa niiden tukikohta". Mukana on tosin muutama mukava poikkeus kuten jalkaväen saattaminen tukikohdasta toiseen tai vihollislaivueiden kohteena olevien arvokkaiden puiden suojeleminen. Yksinpelitehtävät ovat aivan kelvollista ajanvietettä, joskin aloittelijoille ehkä hieman liian vaikeita.

Lentokoneiden lisäksi pelissä on siis mukana myös jalkaväkeä. Poloisten solttujen aseena on perin epätarkka kivääri jonka ammukset lentelevät sinne ja tänne. Kuitenkaan kookasta jalkaväkiryhmää ei pidä jättää huomioitta, sillä matalalla lentävä kone on hyvin altis sotilaiden tulitukselle. Jalkaväki on kuitenkin jätetty hyvin pienelle huomiolle niiden ollessa lähinnä tukikohdan sisällä poukkoilevia ukkoja. Muutamassa tehtävässä tosin jalkaväki on saanut suuremmankin roolin.

Jalkaväen lisäksi koneita kiusaa alati ilmatorjuntatuli. IT-KK ja ilmatorjuntatykki varmistavat etteivät pommikoneet pääse liian helpolla. Rakennuksia voi tuhota vain pommeilla, tai sitten jalkaväen avustuksella. Jokaiseen koneeseen mahtuu eri määrä pommeja. Suomelle vähiten ja Japanille eniten. Suuri pommilasti voi olla tosin myös haitaksi, sillä pelissä on otettu huomioon pommien paino, ja hitaasti lipuva pommikone onkin helppo kohde nopeasti kiitävälle hävittäjälle.

Starttivaikeuksia

Ensivaikutelma pelistä voi olla hyvin sekava. Valikoiden persoonallinen toteutus saattaa tuntua hyvinkin hämmentävältä. Alkujärkytyksen mentyä ohi alkavat valikot kuitenkin vähitellen tuntua tutulta. Seuraava ongelma voikin ilmetä sitten koneella laskeuduttaessa. Aluksi laskeutuminen vaikuttaa aivan mahdottomalta, mutta harjoittelulla ja ohjeiden tutkimisella jää tämäkin ongelma pian taakse.

Peli ei muutenkaan ole kaikkein aloittelijaystävällisin, sillä yksinpelitehtävät voivat aluksi tuntua todella vaikeilta, ja kun moninpelistä puuttuu konepilottien vaikeusasteen säätömahdollisuus saattaa sekin vaikuttaa hankalalta. Ahkeralla harjoittelulla alkaa peli kuitenkin pikkuhiljaa tuntua helpommalta.

Kun näppäimistö ei riitä

Pelin todellinen valtti on mahtava moninpeli. Kun neljä pelaajaa ahtautuu samalle näppäimistölle ja yrittää mahtua painamaan kaasua ettei vieressä oleva sika ehdi pudottaa pommia kentällä lepäävän koneen päälle on riemu katossa. Käytännössähän neljän pelaajan moninpeli alkaa olla aika hankalaa jo pelkän tilanpuutteen vuoksi. Tilannetta voi helpottaa ottamalla joystickin käyttöön, mutta se on tosin paljon vaikeampaa kuin näppäimistöllä ohjaaminen. Tilanpuutteen lisäksi ongelmaksi voi muodostua uusien surkeiden näppäimistöjen jumittuminen usean pelaajan painellessa kaikkia nappeja pohjaan. Tämä ei tosin ole ollenkaan pelin syytä vaan ahneiden näppäimistövalmistajien jotka haluavat säästää valmistuskuluissa.

Mikäli kasaan ei saa neljää ihmispelaajaa voi puuttuvat pilotit korvata tekoälyässillä. Valitettavasti poloisten piiaivojen lentokoulussa on tainnut muutama oppitunti jäädä väliin sillä välillä on suorastaan surullista katsoa kuinka viholliskone murskaantuu edessä olevaan kallioon jonka väistäminen olisi ollut mitä yksinkertaisin toimenpide. Lukuunottamatta pieniä pikkuvikoja ja satunnaisia kömmähdyksiä ovat tekoälypilotit kuitenkin varteenotettavia vastuksia varsinkin aloittelijoille. Ja kun ottaa huomioon vielä konekuskien uskomattoman pommitarkkuuden, mokomat kun eivät koskaan pudota pommia ohi, voi todeta että on sitä huonompiakin konevihollisia nähty.

Erilaisia moninpelikenttiä on kuusi, joista osa on tosin tuttuja yksinpelin puolelta. Suurin osa kentistä noudattaa samaa peruskaavaa: tukikohta toisensa vieressä ja muutamia sotilaita siellä täällä. Joukossa on tosin yksi poikkeuksellinen kenttä jossa kaksi lentokenttää onkin luolan sisällä. Kenttäsuunnittelussa ei ole mitään valittamisen aihetta, sillä samankaltaisuudestaan huolimatta ovat kentät monipuolisia ja täynnä yksityiskohtia.

Moninpelissä ei ole tyydytty perinteiseen jaetun ruudun ratkaisuun, vaan pelin tekijät ovat kehitelleet hieman erikoisemman systeemin. Koko pelialue näytetään kerralla kolmessa eri kerroksessa. Ylimpänä on kentän vasen laita, keskellä kentän keskikohta ja alimpana kentän oikea laita. Ratkaisu vaikuttaa alkuun hieman erikoiselta, ja sitä se onkin. Kuitenkin kunhan erikoisempaan ruudunjakoon tottuu niin se alkaakin vaikuttaa ihan toimivalta kokonaisuudelta.

Konekivääreiden sulosointuja

Äänipuolella panostus on tainnut jäädä hieman pienemmäksi kuin muilla osa-alueilla. Konekiväärin louskutus, pommien pamahdukset ja tykkien yskäisyt ovat korkeintaan keskitasoa. Valitettavaa on myös ettei peliin ole laitettu moottoreiden ääniä. Olisipahan edes jotain kuunneltavaa tylsällä lennolla vihollistukikohtaa päin. Sotilaiden kuolinparahduksia sentään on jaksettu tehdä useampia erilaisia.

Musiikkipuolella peli sensijaan osoittaa suoranaista hilpeyttä sillä valikoissa kajahtava tunnusmelodia kuulostaa vähintäänkin hauskalta. Lisäksi pelin tekijät ovat nähneet lisävaivaa tekemällä jokaiselle maalle tehtävävalikkoon vielä oman musiikin.

Grafiikkapuolella peli alkaa näyttää jo vanhentuneelta. Mutta toisaalta osoittihan jo Tapankaikki ettei hyvä peli välttämättä tarvitse uskomattomia grafiikoita. Ja onhan Triplanessa mukana jopa savuttamisefekti vaurioituneille koneille. Pelkistetyssä graafisessa ulkoasussa on myös se etu ettei peli tunnu hidastuvan käytännössä millään keinolla.

Kannustinloukku

Maksimaalisen addiktoitumisen varmistamiseksi Triplane tarjoaa eteville pelaajille ylennyksiä ja erilaisia mitaleja. Tehtäviä suorittamalla ja moninpeliä pelaamalla saa pisteitä, ja kun tarpeeksi pojoja on kasassa tipahtaa pelaajan tietojen viereen jälleen uusi arvomerkki. Pari ensimmäistä ylennystä on helppo saada mutta etenkin legendaarisen everstin arvon eteen joutuu peliä hakkaamaan oikein tosissaan. Ja koska manuaalissa ollaan hyvin salaperäisiä vaadittavien pisteiden laskutavasta into pelaamiseen senkun lisääntyy. Ylennysten lisäksi tarjolla on kuusi erilaista mitalia. Neljä niistä ansaitaan yksinpelitehtävien suorittamisesta ja kaksi muuta saadaan hieman erikoisemmista ansioista. Valitettavasti hyvää ideaa ei ole jalostettu loppuun asti, sillä esimerkiksi ylennysten saamisesta aukeavat bonustehtävät olisivat ollet jo mahtava juttu mutta ovathan nuo mitalit hienoja koristeita nytkin.

Legenda jo eläessään

Triplanen uskomaton toteutus ja loistava tunnelma ovat nostaneet sen harmaasta keskikastista suoraan suomipelien huipulle. On surullista että tänä sieluttomien nettipelien aikana Triplanen kaltaiset yhden koneen äärellä pelattavat klassikkopelit alkavat olla jo katoava luonnonvara. Ja toisaalta taas nettipelinä Triplanekin olisi ollut uskomatonta hupia. Sääli että vuonna -96 se ei vielä mikään kovin yleinen juttu ollut. Jonkunlaista kenttäeditoriakin olisin vielä kaipaillut. Itsetehdyillä kentillä taisteleminen kun olisi ollut järjettömän hauskaa. Mutta aina ei voi saada kaikkea. Kaikista pienistä puutteistaan huolimatta on Triplane yhä ihan hyvä peli