Suomipelit – Enigma

Kolmen vuoden tauon jälkeen Enigmasta on julkaistu uusi versio 1.51, jonka luvataan korjaavan pelin Windows XP/2000 -yhteensopimattomuuden. Mukana on myös muita pieniä uudistuksia, kuten taustakuvien pehmennys. Arvostelu on kirjoitettu versiosta 1.5.

Järjettömään tasohyppelypelivirtaan tottuneet PC-tasoloikkijat saivat myöntää 90-luvun lopulla katkeran totuuden kyseisen pelilajin asemasta: tasohyppelyn kultakausi PC:llä on lopullisesti ohi, eikä paluuta entiseen ole. Nykyään uusia pomppimispelejä putkahtaa yleiseen tietoisuuteen vain vähän. Kaupalliset yritykset tasohyppelyineen ovat etulyöntiasemassa tässä näkyvyystaistossa, vaikka harrastelijoiden peleissä ei olisi mitään vikaa. Suomipelit.comin arvosteluun Enigma päätyi puolivahingossa. Se suorastaan pöllähti elektronisesta pystymetsästä, Internetin syvimmistä syövereistä. Odotuksia pelille ei ollut, mutta yllätys olikin melkoinen, kun Enigma osoitti olevansa varsin mukava tasohyppelypeli.

Maailma on kuutio!

Enigma on kolmiulotteinen tasohyppely, jossa tasonläpäisy riippuu siitä, onko kaikki ruuat haettu. Omenia, banaaneja ja donitseja ahmiva pelihahmo on vihreä, ilman jalkoja eteenpäin paineleva mystinen möllikkä, jonka jatkuva virne sopii pelin tunnelmaan kuin nakutettu. Kummallisen liukumisen lisäksi vihreä pallo osaa hyppiä.

Enigman kentät koostuvat suorakulmioista, joita sijoitellaan 10*10*10 -kokoisen kuution sisään. Palikoiden lisäksi tasoista löytyy erilaisia bonuksia sekä muutama, ilman muuta pyöreä vihollistyyppi. Pelaajan ohjaamaa virnistelijää tulee parhaansa mukaan pitää erossa ilkeistä pahiksista, sillä aseita niitä vastaan ei ole. Möllikän onneksi vihollisia ei ole älykkyydellä juurikaan siunattu, kunhan vaan hyppivät tai käyskentelevät pitkin poikin. Kuoleman Enigmassa tuottaa vain vajoaminen tyhjyyteen, jota tulee harjoitettua vähän liiankin usein - vahingossa tai sitten puolivahingossa. Tämän vuoksi pelin pahikset eivät periaatteessa ole vaarallisia, ne kun tyytyvät tyrkkimään pelaajaa kohti kuolemaa. Siksi onkin parempi pysyä niistä kaukana, töniä ne tosiaan osaavat. Enigma pitää myös kirjaa nopeimmasta tasonläpäisystä. Huippunopea vihollisten väistelijä voikin saada nimikirjaimensa komeilemaan ansaitulle ja näkyvälle paikalle ruudun alaosaan. Nopeusennätys riippuu suurimmaksi osaksi siitä, että tippuuko kesken suorituksen kuolemaan. Kuolemisanimaatio, messevästi liioiteltu räjähdys, vie pelaajan aikaa ärsyttävästi useita sekunteja. Aika ei sitä paitsi nollaannu viikatemiehen saapuessa korjaamaan omiaan pois.

Enigmassa pelataan useimmiten episodeja, joissa on haastetta enemmän kuin tarpeeksi. Aluksi elämiä on tarjolla parisen kappaletta, ja kyllä niitä jaellaan pelin mittaan muutama, mutta todella kitsaasti. Siksi kaikki vihertävän virnuilijan "askeleet" on parasta olla tarkkaan suunniteltuja, sillä Enigman kolmiulotteinen pelimaailma on mestarillinen huijaaja. Jos peli tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, asetuksista voi yhdellä klikkauksella laittaa päälle "Free play"-pelimoodin, jossa elämiä on loputtomiin. Tätä moodia käyttäessä kentät menevät suorastaan hukkaan, eikä sen käyttö siksi ole suositeltavaa, vaikka Enigman ärsyttävyys ylittäisi kipurajan. Jos kentät kuitenkin pääsevät hupenemaan, omia voi luoda kenttäeditorilla, jonka käytöstä myöhemmin vähän enemmän.

Kamerankäyttö on taitolaji

Enigma on helppo oppia, mutta sen hallitseminen on sitten jo vähän eri asia. Vihreää hedelmistä pitävää möllikkää ohjataan nuolinäppäimistä. Kontrollit ovat hitusen yliherkät lähinnä siksi, että hahmo pinkoo niin kovaa. Ohjattavuuteen tottuu melko nopeasti, vaikka aluksi pelaaja on yhtä kysymysmerkkiä. Oikean ongelman muodostaa hieman epäkäytännöllisesti toimiva kamera. Enigmassa on viisi ennalta asetettua kuvakulmaa ja lisäksi vapaan kameran moodi, jossa kuvakulmaa voi kiepsutella sydämensä kyllyydestä. Vapaa kuvakulma on loistava ominaisuus kolmiulotteisen pelimaailman kannalta. Jos pallomaiseen pelihahmoon ei ole näköyhteyttä, pienellä säätämisellä se on taas palautettu. Kameran lukitseminen onnistuu sekin, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kamera ei käänny pelihahmon mukana. Kamerassa on yhtä ja toista hyvää, mutta parannettavaa olisi silti rutkasti. Nykyisellään se toimii, mutta käyttäjäystävällisyys ei päätä huimaa. Kameran ohjaus on vaikeaa, ja maastokappaleet tuntuvat jatkuvasti olevan pelaajan ja pelihahmon välissä. Enigmassa onkin vain yksi jokaisessa tilanteessa toimiva kuvakulma. Tämä GTA:sta tuttu kameransijoitus on totisesti ainoa idioottivarma kuvakulma koko pelissä, sillä suurimman osan kuolemista Enigmassa aiheuttavat häpeilemättömän huonot kuvakulmat. Ainoa vika yltäältäpäin kuvatussa GTA-kuvakulmassa on sen rumuus, koska Enigman graafisen yksinkertaisuuden luoma tietty näyttävyys muodostuu kokonaisuuksista, ei yksityiskohdista.

Enigma olisi ollut paljon tylsempi peli, mikäli sen mukana ei toimitettaisi tasoeditoria. Tällä kolmessa ulottuvuudessa toimivalla vempaimella on tehty myös Enigman alkuperäiset tasot, joten jonkinlaista laatua siltä on lupa odottaa. Editori toimii suurinpiirtein kuten pitääkin, mutta kamera reistailee tässä jopa pahemmin kuin itse pelissä. Lisäksi omia tasoja ei ole tarpeeksi helppo kokeilla, vaan ainainen klikkailurumba on edessä. Missä siis lymyää "test level"-nappula? Suurin ongelma koko editorissa ja Enigmassa on kuitenkin se, että itse pelialue on liian pieni. Tämä asettaa rankat rajoitteet tasontekijälle, ja siksi kenttien arkkitehtuuriin ei voi perehtyä niin hyvin kuin olisi muuten mahdollista. Tasontekijän on oltava alati valppaana siltä varalta, että pelaaja pystyisi huijaamaan, esimerkiksi pomppimaan paikkaan, jonne ei vielä pitäisi olla pääsyä. Tuloksena syntyy liikaa rumia kenttiä, koska varman päälle peluu on helpompaa kuin rankka pähkäily.

Huippuluokan palikkagrafiikkaa

Enigman grafiikka on onnistunutta, mutta jo hieman vanhentunutta. Vanhentuneisuuden pitäisi taata hyvä pelattavuus vanhemmillakin koneilla, mutta Enigmaa ei nähtävästi ole optimoitu tarpeeksi. Esimerkiksi vuoden 1997 233 megahertsisellä tietokoneella pelin ruudunpäivitysnopeus oli huimat kaksi ruutua sekunnissa, jos sitäkään.

Jotta Enigman palikkamaailma ei näyttäisi tylsältä, pelillä on tarjota pelaajalleen lähemmäs viitisenkymmentä erilaista tekstuuria palikoihin, viisi skybox-taustaa eri teemoin sekä kaksilähteinen valaistus. Aika on kuitenkin nakertanut tausta- ja palikkatekstuureilta niiden terävyyden, mutta pahiten ollaan töpeksitty siinä, että ne eivät ole niin sanotusti jatkuvia. Siksi esimerkiksi hiekkatekstuuri näyttää ihan kunnolliselta yksinään, mutta muiden samanlaisten kanssa liitettynä nähdään, että koko seinämä tai lattia onkin itseasiassa kuin mikäkin räikeä tilkkutäkki. Skybox-taustoja ei häiritse jatkuvuuden puute, vaan 256-värisyys. Enigma venyttää taustat monenkertaisiksi, ja erilaisten värien puutteen vuoksi jälki ei ole kovinkaan vakuuttavaa. Kahdesta lähteestä tuleva valo toimii onneksi moitteettomasti. Näyttävyyden lisäksi se verhoaa muun grafiikan yksinkertaisuuden osittain alleen ja luo pelaamiseen tunnelmaa. Valoilla sun muilla on kieltämättä osansa pelin näyttävyydessä, mutta myös arkkitehtuurilla on väliä. Pelin alkuperäisiä kenttiä vähän pelattua voimmekin kysyä itseltämme, että "mikä ihmeen arkkitehtuuri?" On ikävä todeta, että Halttusen Mikan luomat esimerkkikentät eivät juuri innovatiivisella arkkitehtuurilla loista. Joitakin helmiä joukossa on, mutta suurin osa tasoista näyttää siltä, kun palikoita olisi vain silmät kiinni tungettu sattumanvaraisiin suuntiin. Kenttien graafista yksinkertaisuutta voidaan toki puolustella vetoamalla pelattavuuteen. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitsisi vedota mihinkään, jos vain Enigman pelialue olisi edes viisi yksikköä suurempi jokaiseen suuntaan.

Äänimaailmaltaan Enigma on ei ole erityisen syvällinen. Ääniä päästellään kuoleman korjatessa ja möllikän viuhtoessa eri suuntiin, mutta siihen äänianti jääkin. Enigman musiikit ovat midi-muodossa. Tästä tiedosta ei kuitenkaan kannata hätääntyä, päinvastoin. Ne ovat paikoin jopa laadukkaampia kuin useiden pelien mukana tulevat muodikkaat, mutta sisällöltään tyhjät mp3- ja ogg-tiedostot. Onnistunutta midi-musiikkia tarjotaan 17 kappaletta, joista muun muassa kappaleet KingOfRain ja ElectricBlue nousevat erityisen rikkaan sisältönsä ansiosta Enigman teemakappaleiksi, vaikka peli musiikkeja tasapuolisesti vaihteleekin. Lyhyesti sanottuna: Enigma on kerrassaan loistavaa kuunneltavaa.

Kolme ulottuvuutta ei välttämättä tuo vapautta

Enigma on hyvä tasohyppely. Se ei ole keskeneräisen oloinen, vaikka esimerkiksi kameraa olisi saanut säätää vähän käytännöllisemmäksi. Ahtaaseen pelialueeseen tottuu, ja lopulta se ei enää edes tunnu ahtaalta. Tasoloikkijat oppivat toimimaan kuutiomaisen maailman säännöillä kuten myös tasontekijät, joiden taidot karaistuvat näkemään, millainen taso on mahdollista vetää läpi ja millainen ei.

Kenttiä pelin mukana toimitetaan kokonaisuudessaan 46, joka on lukuna suuri, mutta ei Enigman tasoina. Onneksi pelin kotisivuilta löytyy vielä muutama lisäepisodi. Kenttien määrän näennäinen vähyys on paha ongelma Enigman kaltaiselle yksinpelille. Niiden läpivedon jälkeen ei pelaajalle löydy oikeastaan mitään mielekästä tekemistä koko pelistä, ellei sitten tasonteko kiinnosta. Eikä sitäkään voi loputtomiin tehdä. Toki omia nopeusennätyksiä voi hioa hetken, mutta sekin taitaa kaatua siihen, että Enigman ympärille ei ole kerääntynyt tiivistä fanijoukkoa, minkä kanssa vaihtaa tuloksia. Fanijoukon puuttuminen vähentää myös tasontekointoa. Tästä päädymmekin siihen tulokseen, että Enigmaan tarvittaisiin kipeästi lisää ominaisuuksia. Esimerkiksi jaetun ruudun kaksinpeli olisi täyttä mannaa.

Jos vähääkään tasohyppely kiinnostaa, kannattaa tutustua Enigmaan jo senkin vuoksi, että kyseessä on suomalainen tasoloikka. Ja niitähän ei aivan joka päivä putkahdakaan markkinoille. 90-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat olleet kovia aikoja PC:n kaikille tasohyppelijöille ja tasohyppelypelien tekijöille, mutta on tosiaan ilo tietää ja nähdä, että vielä riittää genrenkäppänässä puhtia hyviin peleihin.

Lataustilastot

Latausmääriä / kuukausi