Jorma avasi silmänsä ja nosti katseensa lattiasta. Pukki makasi muutaman metrin päässä Jormasta taju kankaalla. "Lähtösi oli lähellä, Pukilla oli jo sihti sinun kalloosi. Onneksi kranaatti räjähti ajoissa." Mutta Jorma ei kuullut mitään. Hän näki vain, että kommandon huulet liikkuivat. "Voi siima ja viehe! En kuule mitään!" Jorma huusi. Sitten kommando tuli ja antoi mojovan iskun avokämmenellä Jorman ohimoon. "Perskule! Tuo teki kipeää!" Jorma huusi. "Varmasti kävi mutta nyt sinun kuulosi pitäisi olla palautunut", kommando valisti. "Kappas vain! Niin onk--." Sitten Pekan valitus keskeytti Jorman. "Auttakaa! En näe mitään! Auttakaa, olen sokea! Joku on juottanut minulle metanolia! Auttakaa nyt kautta höyhenieni!" "Katsoitko kranaattia, kun se räjähti?" kommando kysyi piittamattomasti. "Kyllä, luulin että me kuolemme, joten päätin katsoa kuolemaa silmästä silmään - tai oikeastaan silmästä peltipurkkiin", Pekka vitsaili hätääntyneenä. "Sulje silmäsi ja rauhoitu vähäksi aikaa. Kukaan ei ole juottanut sinulle metanolia. Se oli tainnutuskranaatti", vastasi kommando. "Kukko-kiekuu! Minä rauhoitun ja voisin sen jälkeen vaikka munia meille aamupalan. Emme ole syöneet mitään sen jälkeen kun lähdimme mökiltä."

Pekan ja kommandon keskustelun välissä Jorma oli käynyt sitomassa Pukin porrassyöksyn kaiteeseen kiinni ja ihmetellyt minne portaat oikein johtavat. "Hei kaverit! Täällä on portaat alakertaan!" Jorma huusi. Pekka ja kommando tulivat Jorman luokse ja katsoivat porrassyöksyä. "T-tu-tuonne en uskalla mennä. Sinne kaikuu vaikka puhumme tässä portaiden yläpäässä", Pekka änkytti pelokkaana. "No jos kerta sinä et uskalla tulla alas, minun ja kommandon pitää mennä kahdestaan", Jorma sanoi. "Niin varmaan, minä jään vartioimaan portaiden yläpäätä. Jos näen jotakin, kuulette kyllä", Pekka vastasi. Jorma ja kommando lähtivät alas portaita. Kommando pietti M-16:n olalla jo valmiina. Menihän hän sentään edeltä eikä koskaan voi tietää mitä alhaalla tulisi vastaan. Jorma piti haulikkoaan kyynärtaipeessa maata kohti. Häntä ei tilanne näyttänyt hermostuttavan. Portaat olivat pitkät, aivan liian pitkät. "Minne näin pitkät portaat oikein voivat johtaa?" Jorma kyseli vihaisen kuuloisesti. "Ehkä ydinohjussiiloon. Näin semmoisia kerran Siperiassa, kun olin suorittamassa huippusalaista soluttautumistehtävää. Portaat olivat ainakin puoli kilometriä pitkät, aivan kuten nämäkin, ja vielä johtivat maan alle", kommando selosti.

Jorma ja kommando olivat kävelleen alas portaita jo pitkän tovin, eikä loppua näkynyt vieläkään. Kävelyä alas hankaloitti portaiden kierremäisyys sekä pimeys. Jorma ja kommando eivät olleet sanoneet sanaakaan pitkään aikaan, kunnes täydellisen hiljaisuuden rikkoo kommandon äkillinen kuiskaus. "Katso!" "Katso mitä? En näe mitään tässä pimeydessä", Jorma vastasi. "Ai sori, olen kävellyt koko matkan pimeänäkölasit päässä. Minulla on muuten repussa toisetkin, mutta unohdin antaa ne." Nyt Jormaa kiukutti. Hän oli meinannut kompuroida useaan otteeseen pilkkopimeässä porrassyöksyssä, ja tämä vähäpuhelias, sinipukuinen kommando oli käyttänyt koko ajan pimeänäkölaseja! "No, kerro mitä näet", Jorma sanoi piittamattomalla äänensävyllä. "Tässä on kaarikyltti missä lukee: 'Tervetuloa Helvettiin'", kommando sanoi. "SIIS MITÄ?! Olemmeko kävelleet näitä pirullisia portaita helvettiin asti? Ja miten Pekallekkin on käynyt, jos emme kerta ole voineet kuulla täältä syvyyksistä hänen avunpyyntöjään?" Jorma vastasi suuttumus ja yllättyneisyys äänessään. "Kyllä hän pärjää. Eikös hän osaa puolustaa itseään, jos tosipaikka tulee?" kommando rauhoitteli Jormaa. "No, itse asiassa olet aivan oikeassa."

Taas kommando keskeyttää lyhyen hiljaisuuden sanomalla: "Hei, metallinen ovi! Nämä portaat loppuvat tähän ovelle." "No hyvä! Vihdoin ja viimein! Ajattelin jo kääntyä takaisin, lähteä pilkille ja unohtaa tämän typerän parranhaku-reissun." Kommando ei välittänyt Jorman kommentista vaan aukaisi oven rauhallisesti. Oven aukaistuaan Jorma luuli paistuvansa elävältä. Oven karmeista tuli pieniä liekkejä, jotka polttelivat kasvoja. "Tule, meidän pitää jatkaa!" kommando huusi Jormalle. Jorma juuri ja juuri kuuli mitä kommando sanoi hänelle. Koko ajan kuului liekkien ääniä, epämääräisiä kirkaisuja ja aivan kuin jonkunlaiset hirviöt olisivat karjuneet jossain kaukaisuudessa. Pahiten ääntä pitivät lyövät liekit. "Kautta eräreppuni! Miten Joulupukin pajasta voi johtaa portaat suoraan Manalan majoille?" Jorma huusi. Kommando ei vastannut mitään. Yhtäkkiä jostain päin kuului kommentti: "Me ne portaat teimme tänne, jotta rakas ystävämme lumiukko pääsisi pois täältä." Jorma ja kommando kääntyivät katsomaan. Ison kiven päällä istui kaksi oudon näköistä kaveria kivihakut olalla ja toisella sininen paita päällään, toisella oranssi. Heidän vierellään oli jos jonkinmoista pommia - dynamiittia, kaukolaukaistavia pommeja. "Mikä tuo iso metallinen laatikko tuossa kiven juurella on?" Jorma kysyy kahdelta kaverukselta. "Se on ydinpommi", vastasi kommando ennen kuin kumpikaan kaveruksista ehti sanomaan mitään.

Mahtoivat Jorma ja kommando olla aimän käkenä! Ydinpommi helvetissä on kieltämättä aika absurdia, mutta on sitä pahempaakin nähty. Lähinnä ihmetyttää se mitä ne kaksi pikkutyyppiä siellä tekevät, ja mitä lumiukko on tehnyt? Jäävätkö lapsiparat ilman lahjojaan? Parempi pistää vauhtia, kello tikittää!