Joulunpelastus-partio marssi lumisessa metsässä johtaja-ankan suunnistaessa ryhmän etunenässä. Muut ankat kulkivat Jorman ja Pekan sivuilla, tähyillen jokaiseen ilmansuuntaan. Tätä porukkaa ei helpolla yllätettäisi.

"Tulitko muuten miettineeksi", Pekka sanoi mietteliäänä, "Joulupukki haluaa kovasti pelastaa joulun, lähinnä palkkansa takia, jolloin hän voi ostaa lisätarvikkeita seuraavaa joulua varten. Mutta eikös maailmankaikkeus ole tärkeämpi, sillä ilman maailmankaikkeutta ei jouluakaan ole. Vai jääkö minulta jokin asia nyt huomaamatta?"

"Luulen että Pukki on tehnyt tuota työtä aivan liian pitkään", Jorma vastasi.

Metsä alkoi harventua ja puiden välistä näkyi kaukaisuudessa suuri torni. Pian he olisivat perillä.

"Mitkä teidän nimenne ovat?" Pekka kotkotti ankoille, "Olisi mukava tietää taistelutovereidensa nimet, varsinkin jos tulee tilanne jossa pitää huutaa apua."

"Minä olen Akseli Ankka, tuo tuossa edessäni on Arttu Ankka, oikealla puolella edessänne on Alli Ankka ja taempana Antero Ankka", heidän vasemmalla puolellaan oleva ankka sanoi.

"Entä johtajanne?" Jorma kysyi.

"Minä olen Yrjö Ankka", Yrjö vastasi katsomatta taakseen, "Kwakin turinatädit! Olkaa hiljaa, vihollisen partioita voi liikkua lähellä! En halua herättää turhaa huomiota."

Ryhmä matkasi eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Hieman kauempana pieni mato porautui hangen läpi ja katseli kiikareilla partion suuntaan, kirjoitti jotakin paperilapulle ja hävisi takaisin maan alle. Torni oli yhä lähempänä ja näytti kurottuvan tähtiin saakka. Sen huipulle kiipeäminen tulisi olemaan valtava urakka.

Pelastuspartio saapui lopulta Velhiksen tornin juurelle ja tarkkaili tornia läheisen metsikön reunasta. Näin läheltä torni näytti nousevan loputtoman korkealle.

"Hui, koipiin koskee ajatuskin tuonne kiipeämisestä!" Pekka kotkotti.

"Ethän sinä joudu sinne kiipeämäänkään, tähänkin asti olet vain ollut kyytiläisenä!" Jorma tuhahti.

"Siksipä puhuinkin vain ajatuksesta", Pekka vastasi ja osoitti samantien tornin pihaa kohti, "Mitä tuolla tapahtuu??"

Pekan ja Jorman jahtaama jänis- ja kettujoukkio hääri tornin edustalla, mutta se mitä he tekivät jäi epävarmaksi. Välillä joukkion keskeltä kuului vaimennettua kotkotusta. Ainakin osa Pekan ystävistä oli vielä hengissä.

"Kuinka pääsemme tuon joukkion ohitse tornin sisälle?" Jorma supisi Yrjölle.

"Kwakin helppo homma. Alli, tulitukialueenne tässä. Kohteet edessä. Käskystä tulitamme kaikkea mikä liikk--", Yrjö aloitti, mutta Pekka keskeytti:

"HHHHEI HEI HEI! Tuolla on kanoja, meinasitteko ampua heidätkin samalla?? Hehän joutuisivat ojasta allikkoon - öh, ei millään pahalla Alli."

"Onko parempia ideoita, kana?" Yrjö tuhahti Pekalle tuohtuneena.

"Itse asiassa on", Pekka vastasi, "satuitko ottamaan mukaan megafonin?"

Hetkeä myöhemmin Pekka marssi päättäväisin askelin rosvopoppoota kohti. Joukkio oli ilmeisen keskittynyt tekemisiinsä ja Pekkaa ei huomattu ennen kuin hän saapui noin kymmenisen metrin päähän ja kiekaisi kovaan ääneen:

"HUOMIO!"

Kaikki kääntyivät katsomaan Pekkaa, joka nosti megafonin teatraalisen hitaasti nokkansa korkeudelle. Metsän reunassa Jorma, Yrjö sekä muut ankat tukkivat korvansa. Pekka veti syvään henkeä, jolloin yksi jäniksistä tajusi mitä on tapahtumassa ja hyökkäsi häntä kohti. Valitettavasti jänis oli auttamattoman myöhässä ja valtaista "KUK-KOOOOOOOO KIEEEEEEEEKUUUUUUUUUUUUHHHH!"-huuto kajahti ilmoille ennen kuin jänis oli edes iskuetäisyydellä. Huudon vaikutuksia oli karmaisevaa seurata. Kaikkien jänisten sekä kettujen korvavaikut irtosivat ja paiskautuivat tornin seinään. Heidän silmänsä kääntyivät ympäri ja koko rosvojoukkio kaatui tajuttomana maahan. Heidän keskeltään paljastui pari kotkottavaa säkkiä.

"Hienosti hoidettu", Jorma sanoi saapuessaan Pekan vierelle.

"Kiitos, pyydän anteeksi keinon brutaaliutta, mutta joskus kovat keinot ovat tarpeen", Pekka vastasi, "autetaan tytöt pois säkeistä."

Jorma ja Pekka avasivat säkit ja laskivat kotkottavan kanapoppoon ulos ahdingostaan.

"Alli, Antero, kuljettakaa rouvat Pukin pajalle. Muut, mars tornin sisään ja kwakin ripeästi sittenkin!" Yrjö karjui ohjeitaan.

Alli ja Antero keräsivät vielä hieman pyörryksissä olevat kanat kokoon ja hävisivät metsään.

"Tässä tulee vielä kovat paikat, joten olkaa tarkkana ja taistelkaa kuin ankat konsanaan. Kun menemme sisälle, meidän on edettävä nopeasti ylimpään kerrokseen. Jos etenemme liian hitaasti, jäämme varmasti kiinni. No niin. Räpylää toisen eteen!" Yrjö kaakatti heidän heidän mennessä ovesta sisään.

Samassa maasta ponkaisi esiin myyrä, joka läimäytti heidän takanaan oven kiinni ja napsautti sen lukkoon. Oli vain yksi suunta: ylöspäin.

Ankat, Pekka ja Jorma pääsivät ylimpään kerrokseen kohdaten verrattain vähäistä vastarintaa. Kaikki tapahtui helposti. Ehkäpä liiankin helposti. Huone, johon sankari-joukkio saapui, oli ikään kuin iso eteishalli. Portaita vastapäätä olevalla seinällä oli suuret kaksoisovet ja ovien päällä oli suuri vaakuna, jonka taakse oli kiinnitetty kaksi miekkaa. Vaakunan alla luki suurin kirjaimin: "Welhis, maailman ja pimeyden waltias". Suuret puiset penkit kulkivat seinien viertä pitkin ovia kohti. Ovien vieressä oli kyltti ja kyltin edessä pieni pöytä. Kyltissä oli nuoli joka osoitti pöytään ja nuolen yläpuolella luki suurin, vanhahtavin kirjaimin: "SANCARIT (ja caicki muut maailman pelastaia -ääliöt): Olcaa hywä, ottacaa wuoronummero ia odottacaa hetci. Welhis peittoaa teidät caicki wuorollanne. Ciitos." Kaksoisovien takaa kantautui taistelun ääniä.

"Minä, Spector, lyön sinut, kurjan Velhiksen maan rakoon!" kuului ylvään kuuloinen ääni oven takaa.

"HAH! Olet päässyt tänne asti, mutta POIS ET PÄÄSE KOSKAAN! HUHAHAHAHAHA! BUAHAHAHA!" ilkeän kuuloinen ääni vastasi.

Jorma avasi kaksoisovet. Ovien takaa paljastui huone, jossa suuri osa oli pelkkää parveketta. Parin metrin päässä ovesta oli mies, joka leijui ilmassa. Miehellä oli päällään nahkatakki sekä farkut ja kasvoillaan tuima ilme. Käsissään tällä tappavan näköisellä miehellä oli kaksi pistoolia, joissa toisessa näytti olevan kiinnitettynä jähmettyneet suuliekit. Huoneen toisessa päässä, parvekkeen reunalla, oli kaksi painiskelevaa hahmoa. Hahmot pysähtyivät katsomaan huoneeseen saapuneita hölmistyneinä. Toinen hahmoista oli harmaa, pallopäinen otus jonka vartalo näytti koostuvan palikoista. Harmaan hahmon päällä oli kaapuun pukeutunut pönäkkä otus, joka oli juuri nyt selkeästi niskan päällä.

"Ällös peljätkö, viattomat sivulliset! Minä, Spector, suojelen teitä pahuudelta joka esiintyy edessänne Velhiksen nimellä!" harmaa pallopäinen hahmo julisti sankarin elkein. Mutta koska juuri nyt Spector nojasi selkä kaarella parvekkeen kaidekiviä vasten, Velhiksen sauva kurkullaan, noiden sanojen painoarvo jäi olemattomaksi. Kova usko tällä sankarilla tuntui itseensä olevan, mutta usko ei aina riitä.

"Uskallakin tönäistä, Velhis!" Pekka kiekaisi.

"HAH!" Velhis naurahti, ja tönäisi.

Spector heilahti velttona laidan yli. Velhis katsoi reunan yli hymyillen. Vaimenevat "Aijai! Auts!"-huudot sekä rusahdusten ja raksahdusten äänet kertoivat karua tarinaa alasmenomatkan kivuliaasta etenemisestä. Lopulta kuului viimeinen rusahdus ja mätkäys. Toivottavasti Spectorilla oli ollut hyvä henkivakuutus. Samassa parvekkeen reunan yläpuolelle leijaili joukko haamuja pidellen plakaatteja, joissa oli numeroita.

"9, 8, 8.5, 10... Hm, ei huonommat pisteet", Velhis mumisi itsekseen.

Lopulta hän käänsi katseensa Jormaa, Pekkaa ja ankkoja kohti. "No niin, hyvät herrat. Teidän vuoronne."

Selviävätkö sankarimme tästä koetuksesta? Onko Velhiksen ilkeydellä mitään rajoja? Missä ovat supersankarit kun heitä eniten kaipaisi? Jos joulu häviää, lähettääkö joulupukki kaikille vain risuja? Onko kylmän teen juonti eettisesti arveluttavaa? Missä kulkee raja posken soittamisen ja piruilun välillä?? Miksi mummon riisipuuro tuoksuu aina halvalle partavedelle??? Kuka näitä typeriä kysymyksiä kirjoittaa?!? Lue seuraava osa eri Eräjorma-aikaan samalla Eräjorma-kanavalla!