JOULUKERTOMUS - OSA 1
Jorma säpsähti hereille ja nousi nopeasti ylös. "Kaikki ei ole kunnossa", hän ajatteli, "tunnen sen parrassani." Jorma katseli ympärilleen. Erämökki näytti aivan samalta kuin hänen mennessään nukkumaan. Ulkona oli täysikuu ja ikkunan edessä olevat puun oksat loivat erämökin seinille pitkiä varjojaan. Edellisen kesän kalasaaliista kertova, kehystetty valokuva heijasteli kuunvaloa oksien heilahdellessa tuulenvireiden myötä.
Osittain kuuran peittämästä ikkunasta näkyi vain kuun valossa kimmeltelevää, joulukuista lumihankea. Hangessa olevista jäljistä päätellen suuri joukko jäniksiä sekä pari isoa kettua oli kulkenut äskettäin mökin editse, läheisen järven yli erästä maatilaa kohti. "Suuri joukko jäniksiä ja pari isoa kettua?" Jorma ihmetteli puoliääneen. Jotakin oli selkeästi tekeillä, asia on tutkittava vielä kun jäljet ovat tuoreet. Hän puki nopeasti päälleen ja avasi komeronsa oven. Vaikka komero oli pieni, sen sisälle mahtui varsin kattava kokoelma kalastusvälineitä. Jorma tunsi hitusen ylpeyttä katsellessaan vapojen ja vieheiden lukumäärää. Moni erämies olisi kateudesta vihreä nähdessään moisen kokoelman. Mutta kalastusvälineet eivät nyt auttaisi, tämän yön tarvikkeisiin kuuluu paremminkin haulikko.
Kanalassa vallitsi leppoisa tunnelma. Osa kanoista nukkui, sillä olihan jo myöhä, mutta jotkut lukivat kynttilän kajossa kirjaa tai kutoivat villasukkia tai lapasia. Joulukoristeet roikkuivat kanalan katosta ja ilman niitä kukaan kanoista ei tietäisi että joulukuu on jo pitkällä; tosin useimmat kanat eivät tainneet moisesta edes välittää.
Pekka kääntelehti pesässään rauhattomasti. Uni ei meinannut tulla. Ehkäpä viimeisin annos jyviä oli ollut hieman liikaa, kaikkihan tietävät ettei ole hyvästä syödä vatsaa täyteen juuri ennen nukkumaanmenoa.
"Koittaisit nyt rauhoittua!" Hilma Kana tuhahti Pekalle. "Ei tässä saa muutkaan nukuttua kun koko ajan pyörit ja voihkit!"
"En voi sille mitään", Pekka vastasi. "Olen jostain syystä hyvin rauhaton... En osaa oikein sanoa mistä se johtuu... Jotain on pielessä... En oikein osaa kuvailla mitä tarkoitan."
"Ehkäpä tunnettasi voisi kuvailla sanoin: 'On kuin olisi Kettu kanatarhassa'", viekkaan kuuloinen ääni jostakin kanalan kätköistä yritti auttaa.
"Aivan, Hilma! Mutta siis kanan näkökulmasta!" Pekka kiekaisi voitonriemuisesti.
"En minä sanonut yhtään mitään", Hilma kotkotti hermostuneesti ja vilkuili nopeasti ympärilleen.
Koko kanala hiljeni ja leppoisa tunnelma sähköistyi jännittyneeksi. Kaikki kanat katselivat tarkkaavaisesti kanalan varjoihin, eikä kukaan enää nukkunut, kutonut tai lukenut. Seuraavat sekunnit olisivat elintärkeitä, kirjaimellisesti. Ulkoa kuului kaukaisten askeleiden narahduksia. Samassa yksi varjoista liikahti ja koko kanala muuttui sulkia pöllyäväksi, joka suuntaan pakenevaksi kanaparveksi.
Lumi narahteli Jorman kenkien alla hänen taivaltaessaan järven yli maatilaa kohti. Järveltä katsottuna maatila näytti autiolta, mutta hieman lähempää hän huomasi että kanalasta loisti kyttilän valon kajo. "Hmm, en taida olla ainoana hereillä", Jorma mietti ja suuntasi askeleensa kohti kanalaa. Samassa kanala räjähti korvia huumaavaan kotkotukseen. Jorma vaihtoi kävelystä juoksuun ja säntäsi nopeasti kanalaa kohti. Hän ehti kuitenkin ottaa vain pari askelta, kun kanalan ikkuna pirstoutui palasiksi ja lumeen lensi kovaan ääneen kiekuva möykky höyheniä. Kaikki kotkotus lakkasi.
Kaksi kettua sekä joukko jäniksiä, joilla Jorman ihmetykseksi näytti olevan nyrkkeilyhanskat käsissään, säntäsi läheiseen metsikköön - eivätkä ilmeisesti tyhjin käsin. Jorma nosti haulikon ja aikoi ampua, mutta huomasi olevansa auttamattomasti myöhässä. Pakeneva eläinjoukko oli jo kadonnut metsän varjoihin.
"Apua, apua, aapuuuva!" kiekui jokin hangen kätköistä. Jorma kääntyi ja kaivoi avunhuutajan esille.
"Kiitos", kana sanoi ja suki lunta pois höyhenistään noustessaan jaloilleen. "Huoh. Täpärä pako. Näitkö selvisikö kukaan muu?"
Jorma katsoi kanaa hölmistyneenä.
"Haloo? Kysyin kysymyksen. Ymmärrätkö? Ssseellvvviiisiiikkööö kkkuuuuukkkaaaaannn mmmmuuuuuu???" kana jatkoi ja viuhtoi siivillään vimmatusti venytettyjen sanojen tahtiin, aivan kuin selittäen mitä mikin niistä tarkoitti.
"Öhh, ei tainnut, valitettavasti." Jorma vastasi. "Anteeksi, mutta olen hieman hämilläni", hän jatkoi. "Osaavatko kanat yleensä puhua?!"
"Kyllä, ainakin keskenämme. Vai onko nyt kysymys ennemminkin siitä, osaavatko ihmiset yleensä kuunnella kanojen puhetta? Taidat olla harvinaisen älykäs yksilö kaltaiseksesi. Tarralenkkarit ja kaikki." kana vastasi ja katsoi Jormaa päästä jalkoihin. "Oli miten oli, nyt on kiire, meidän on seurattava Kettuja. Joku ystävistäni voi olla vielä hengissä ja heidät on pelastettava", kana sanoi kääntyessään kohti metsää jonne ketut sekä jänikset olivat kadonneet.
"Ei kai tässä muukaan auta", Jorma mietti ja seurasi kanaa metsän siimekseen.
Miten käy Erä Jormalle ja Pekka Kanalle? Mikä on tuo outo tunne, joka niin monia vaivaa? Selvisikö kukaan kanoista kettujen ja jänisten yllätyshyökkäykseltä?? Miksi Jorma ei ole laittanut talvikenkiä jalkoihinsa??? Ovatko sienet paremman makuisia kuin etanat?!? Lue seuraava osa eri Eräjorma-aikaan samalla Eräjorma-kanavalla!
|
||