Suomipelit – Tapan Kaikki 4: Bloodshed

Tapan Kaikki 4: Bloodshed on edennyt versioon 4.08 tarjoten bugikorjauksia ja helpomman muokattavuuden. Tämä arvostelu on kirjoitettu versiosta 4.06.

Tapan Kaikki -pelisarja on tunnettu lähinnä liioitellusta väkivaltaisuudestaan ja hyvin osuvasta nimestään. Pelin idea on hyvin yksinkertainen. Tapa kaikki. Yksi tai useampi pelaaja astuu taistelutantereelle lahtaamaan kaiken, mikä tielle sattuu. Jokainen kenttä on täytetty naurettavalla määrällä vihollisia, joiden kanssa ei luonnollisesti neuvotella muuten kuin aseen piipulla. Minkäänlaista juonta pelistä on turha koittaa etsiä, mitä sitä nyt hyvää tappamisen tuntua joillain turhilla selityksillä pilaamaan. Ainoa tärkeä asia on tappaa kaikki niin talossa kuin puutarhassakin yksin taikka yhdessä.

Tapan Kaikki: Bloodshed on sarjan neljäs osa. Uusia ominaisuuksia on mukana melko vähän ja suurin osa luvatuista hienoista uudistuksista loistaa lähinnä poissaolollaan. Neljän pelaajan moninpeli, hiiritähtäys, muutama uusi ase ynnä vihulainen sekä hieman hiottu ulkoasu ei riitä tekemään päivityksestä jatko-osaa. Fanien pettymyksestä huolimatta kyseessä on kuitenkin melko laadukas peli.

Murhamiesten arkea

Peliä pääsee pelailemaan joko yksin tahi korkeintaan neljän pelaajan moninpelinä. Pelimuotoja on huimaavat kaksi, episodien läpäiseminen sekä deathmatch. Episodit koostuvat useammista kentistä, yleensä niitä on kymmenen. Pelin mukana episodeja tulee kuusi, mikä ei todellakaan ole kovinkaan paljon, kun ottaa huomioon, että yhden episodin läpäisee puolessa tunnissa. Aloittelijoille episodit tosin tarjoavat paikka paikoin hyvinkin suuria haasteita. Tallennusmahdollisuutta ei löydy. Jos kuolo korjaa, on episodi aloitettava alusta. Toistoa vähentää sattumanvarainen vihulaisten ja aseiden sijoittelu. Suurin osa episodeista kestääkin useamman läpäisykerran, varsinkin moninpelinä.

Yksin pelaaminen on valitettavasti melkoista tuskaa. Kenttäsuunnittelu on täysin epäloogista, vihollisten tappaminen tylsää ja helppoa ja juonen puutteen ansiosta myös melkoisen merkityksetöntä. Kentästä ei pääse eteenpäin, ennen kuin kaikki viholliset ovat raatoja. Viimeisen aseistamattoman siviilin metsästys liioitellun suuresta kentästä onkin sitten todella rankkaa kestävyysurheilua, jossa sormi hakeutuu Esc-nappia kohti useaan otteeseen. Pelissä on se huono puoli, että aloittelijoille peli on liian vaikea ja kokeneemmille pelaajille se muuttuu hyvin äkkiä naurettavan helpoksi. Mitään oikeaa haastetta episodit eivät tarjoa, sillä viholliset ovat joko surkean hitaita, liian heikkoja tai sitten naurettavilla hernepyssyillä aseistettuja. Ylivoimaista vihollista vastaan käymisen tuntua ei tule. Yksinpeli alkaakin maistua puulta jo parin episodin jälkeen.

Useamman pelaajan tiimipelinä episodit sen sijaan ovat loistavaa pelattavaa. Koska kuolon korjattua takaisin peliin ei pääse, tulee oikea kaverin auttamisen tarve. Aseita, ammuksia ja rahaa on vähemmän pelaaja kohden, joten jokainen pelaaja on syytä pitää hengissä. Yksin jäänyt soturi kohtaakin loppunsa usein hyvin nopeasti. Juuri tämä loistava tiimipelimahdollisuus nostaa Tapan Kaikki: Bloodshedin keskinkertaisuuden kammottavasta massasta hyväksi viihteeksi. Kenttien aivoton läpi kahlaaminen muuttuukin kaverin suojaamiseksi ja yhteistyöllä etenemiseksi.

Deathmatchissa pelaajat käyvät murhailemaan toisiaan toinen toistaan mielikuvituksettomimmissa kentissä. Deathmatchiinkin saa mukaan tietokonevihulaisia, mutta niitä ei saa syntymään uudestaan. Botteja ne eivät myöskään ole, vaan pelkästään samoja tyhmiä vihulaisia kuin episodeissakin. Siksi toisen pelaajan metsästäminen isossa kentässä muuttuu pian ympyrän juoksemiseksi, jossa voittajaksi nousee se, jolla on isoin sinko. Neljän pelaajan deathmatch ei tosin ole aivan näin tylsää. Useamman pelaajan ollessa mukana ympyrän juokseminen katkeaa yllättäen nurkan takaa lentävään rakettiin. Harmi vaan, että neljää pelaajaa on paha mahduttaa saman näppäimistön äärelle.

Kolmestisadasti laukeavan laki

Vihulaisten murhaamiseen käytetään vähän vähemmän omaperäisiä aseita. Haulikot, pistoolit ja singot ynnä liekinheittimet ovat tuttuja kymmenistä vastaavanlaisista peleistä. Onneksi mukana on pari mukavaa hieman erilaista asetta. Miinankylväjällä ja muoviräjähteillä voi kätevästi vähentää perässä ravaavien vihollisten määrää. Myös kranaatinheitin, jonka ammuksia voi kätevästi kimmottaa kulman taakse, on kiva vehje. Loput aseet ovatkin sitten tylsiä peruspyssyjä, jotka eroavat toisistaan lähinnä tulinopeuden ja aiheutetun vahingon suuruuden suhteen. Tämän takia suurin osa pelin aseista muuttuu automaattisesti käyttökelvottomaksi, kun saa ostettua sen isomman pyssyn.

Oikeasti erilaisia eri tilanteisiin sopivia aseita ei ole. Lähelle ammutaan aina automaattihaulikolla ja kauas raketeilla, sen enempää ei aseita oikeastaan tarvitse vaihdella. Mitä nyt välillä ammuskellaan automaattikiväärillä. Aseisiin olisi kaivannut jonkinlaista taktikoinnin mahdollisuuttakin. Nyt ylitehokkaat aseet muuttavat kenttien läpäisemisen naurettavaksi liipaisin pohjassa juoksenteluksi. Lippaat, latausajat ja mukana olevien aseiden määrän rajaaminen olisivat olleet äärimmäisen tervetulleita uudistuksia. Niillä peliin olisi saatu huomattavasti enemmän mielenkiintoa. Olisi paljon mielekkäämpää, jos välillä pitäisi suojautua lataamaan asetta, mutta aina ei voi saada kaikkea.

Sen lisäksi että aseita lojuu epämääräisesti pitkin kenttiä, niitä voi ostaa myös kaupasta kenttien välillä. Rahaa aseiden ja varusteiden ostoon saa kenttien nopeasta suorittamisesta, kentässä lojuvia rahapinoja keräämällä ja tietenkin vihulaisten surmaamisesta. Mitään selitystä tälle taianomaiselle rahan kerääntymiselle ei anneta. Tosin tämä ei yllätä kovinkaan paljon, kun otetaan huomioon se, ettei Tapan Kaikki –pelisarjassa ole ennenkään juonelle painoarvoa pistetty. Kaupasta saa ostettua aseiden lisäksi myös panssarointia, joka nimestään huolimatta lisää pelaajan kestoa eikä suinkaan anna minkäänlaista suojaa vahinkoa vastaan. Myös lasertähtäimen voi ostaa.

Kirveellä hiottu

Pelisarjan aiempiin osiin verrattuna suurin muutos on hiottu ulkoasu. Harmi vain, että hiottu tarkoittaa tässä yhteydessä pilattua. 3D-efekti, joka lisää palikoille korkeuden, on aivan kauhea. Turhakin se on. Mitään vaikutusta kenttäelementtien "korkeudella" ei ole. Lattian korkuistenkaan laatikoiden yli ei pääse ampumaan, saati sitten kävelemään. Kolmiulotteisuuden kaltaisuudella on ilmeisesti pyritty lisäämään peliin tyylikkyyttä, mutta koska suurin osa palikoista näyttää kolmiulotteisina kerrassaan masentavan surkeilta, ei tavoitteessa ole oikein onnistuttu.

Epäonnistuneen kolmiulotteisuuden lisäksi pelin ulkoasusta löytyy paljon muutakin moitittavaa. Grafiikka on samaa sahalaitaa kuin aina ennenkin. Nykyään peleiltä on lupa odottaa jo hieman parempaa. Räjähdykset ja liekinheitin näyttävät kuitenkin jopa melkoisen tyylikkäältä. Jos muu grafiikka olisi samaa tasoa, voisi peliä jo kehua nätiksikin.

Äänipuolella seikkaillaan keskitason paikkeilla. Mitään omaperäistä tai hienoa on turha odottaa. Haulikko sanoo "pum" ja pistooli "paf". Taustamusiikit puolestaan ovat melko kelvottomia. Niiden kuuntelusta saa lähinnä kipeät korvat ynnä pään. Musiikit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kauheaa epäloogista jumputusta. Onneksi niitä ei kuule jatkuvan ampumisen takaa.

Huono jatko-osa, hyvä peli

Fanien pettymys on helppo ymmärtää. Bloodshediin luvattiin kaikkea kivaa. Karu totuus on kuitenkin, ettei peli juurikaan eroa edeltäjistään. Mutta tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi huono peli. Jatko-osan arvoa TK 4 ei kuitenkaan ansaitsisi, pikemminkin päivityksen.

Tapan Kaikki 4: Bloodshed olisi korkeintaan keskinkertainen tuotos ilman onnistunutta moninpeliään. Varsinkin episodien pelaaminen ja useamman pelaajan deathmatch ovat melko hauskoja. Silti kyllästyminen iskee itseään toistavien kenttien takia melko äkkiä. Onneksi pelin mukana tulevalla helppokäyttöisellä editorilla voi luoda itselleen uusia kenttiä ja episodeja. Netissä pelin kotisivuilla on myös aimo kasa lisää pelattavaa iltojen ratoksi. Hyvän porukan kanssa Tapan Kaikki 4: Bloodshed onkin aivan kelvollista hupia.