Suomipelit – Wham!

Onkalot kutsuvat

Jo se, että Wham! on luolalentely, paljastaa paljon siitä, mitä peli pitää sisällään. Ylläreitä Wham!:ssa on kuitenkin ripoteltu vähän kaikkialle, joten ainakaan luolaräiskintäkloonista ei tällä kertaa välttämättä ole kyse.

Wham! on yksi harvoista luolalentelyistä, joissa kirmaaminen luolastoissa onnistuu vain kahdella pelaajalla. Yleinen fakta on että yhdessä on hauskempaa, mutta tietokoneenkin saa taistelemaan ihmispelaajaa vastaan. On kuitenkin huono idea, että edes tietokonepelaajia ei saa enempää kerrallaan kuin yhden. Se, että tietokonepelaaja on olemassa, jää lähinnä muodollisuudeksi, koska Wham!:ssakaan digitaalinen pelikaveri ei ole niin mukavaa seuraa kuin ihan orgaanisista yhdisteistä ja alkuaineista koostunut oikea pelikumppani.

Aseita on paljon, mutta niitä kaikkia ei pääse sharewareversiossa käyttämään. Kokonaisuudessaan niitä olisi ruhtinaalliset 76 kappaletta, joka lienee suomalaisten luolalentelyiden keskuudessa ennätys. Kuten juuri mainitsinkin, nämä lisäaseet ovat harvojen herkkua ja muut saavat tyytyä periteiseen dumb fireen ja muihin vanhoihin tuttavuuksiin. Uusiin erikoisaseisiin saa tutustua vain matalaresoluutioisella aseikoneilla, jotka kyllä viestittävät uutuudesta melko huonosti, sillä kyseisen aseen nimeäkään ei saa selville mistään. Onneksi kaikki perusaseet, jotka ovat muuten ilahduttavan erilaisia, ovat käytettävissä. Jos omassa aluksessa on tuliammukset tuplana varusteltuna, muiden on syytä väistää tämä pelaaja kaukaa.

Löytyyhän Wham!:sta muutakin kuin tuliaseita. Taisteluareenoja on sharewareversioon sisällytetty kuusi kappaletta - varsin erilaisia luomuksia ovatkin. Kentistä löytyy myös vettä, alusten korjausasemia ja vihamielisiä sekä ystävällisiä jalkamiehiä. Myös sotilastukikohtia löytyy järein asein varusteltuina. Yksi Wham!:n huippuerikoisuuksista on vielä mainitsematta: bonuslaatikot. Niistä löytyy jos minkälaista lisäkampetta, useimmiten hyödyllistä sellaista ja joskus haitallistakin. Laatikoiden hankkimisesta kuitenkin hyötyy niin paljon, että niistä kieltäytyvä pelaaja runnotaan hyvin pian maan rakoon. Tärkeintä, mitä paketeista voi saada, on uusi perusase. Onkin hauska todeta, että Wham!:ssa perusaseilla on tarpeeksi tehoa toisen pelaajan vahingoittamiseen.

Kaksi pelimoodia, jotka tarjoillaan Wham!:n sharewareversiossa ovat kaksi maailman tavallisinta. Deathmatch ja peli yhdestä kuolemasta poikki. Tylsältä kuulostaa, varsinkin kun lukee kokoversion mukana tulevista virityksistä, muun muassa mielenkiintoisesta Hunter & Hunted'sta, jossa lennellään kuin hipassa konsanaan, mutta hippa yrittää ampua kiinniotettavan. Mielenkiintoisuutta tähän pelimoodiin lisää se, että kiinniotettavalla ei ole aseita apunaan. Näitä pelimoodeja olisi mukava kokeilla, sillä tällaisenaan Wham! ei yllä juurikaan genretovereitaan korkeammalle.

Dos4gw:n kosto

Oikeaoppisesti pelien manuaali on luettava hyvin ennen pelaamista. Jos sen tekee, varmastikin on vaikuttunut kaikesta siitä, mitä Wham!:lla olisi tarjottavanaan. Dokumenttitiedosto listaakin varsin laajasti syitä, miksi Wham!:n rekisteröinti kannattaa: tukkukaupalla lisää aseita ja kenttiä, pelimoodeja, pelin muokkausmahdollisuus, lähdekoodit ja muutakin sälää vielä kaupan päälle. Komealta kuulostaa.

Kieltämättä kuulostaakin komealta, mutta kaiken voi silti möhliä huonolla toteutuksella. Testikoneella Wham! ei viitsinyt edes lähteä käyntiin, ennen kuin vaihdoin pelin mukana tulleen vanhentuneen Dos4gw:n uudempaan versioon. Tämänkin jälkeen peli keksi kaatuilla niin useasti, että alkoi tuntumaan siltä että jopa Windowskin sekoilee vähemmän. Dos4gw kuitenkin tuntuu aiheuttavan epävakautta muillakin peleillä, joten osasta Wham!:in kaatumisista ei voi syyttää pelin tekijäparkoja.

Kun vihdoin päästään pelin sisältöön, se vaikuttaa hyvältä mutta kaikki esitetään puistattavan epäselvästi. Valittavien aluksien speksit ovat monimutkaisuudessaan lähes huvittavia sekä aseiden valinnassa silmille pomppivien hieroglyfien lukuun tarvittaisiin alan professoria avuksi. Kaiken tämän jälkeen on mukava yllätys, että itse pelaaminen ei ole niin mahdotonta poukkoilua kuin valikoiden selaaminen. Ohjaustuntumasta ei ole muuta valitettavaa kuin se, että alukset tuntuvat lentävän aivan liian lujaa. Siinä vauhdissa ei nimittäin näppärinkään pelaaja pysty väistelemään seiniä.

Kikkailulla lisää näyttävyyttä

Graafisesti Wham! on suhteellisen näyttävää katseltavaa. Resoluutio ei ole sen parempi, mutta pelin näyttävyys muodostuukin muutamista pikkujipoista. Aivan originaali idea onkin se, että räjähdykset aiheuttavat realistisesti parallaksitaustalle valotehosteen, jolloin tausta on hetken tavallista vaaleampi. Kikasta tosin tulee jokseenkin häiritsevä jos samanaikaista räjäyttelyä on runsaasti. Siksi hyvä valaistus tietokonehuoneessa on syytä olla riittävä. Toinen yksityiskohta ovat itse räjähdykset. Ne ovat näyttäviä sekä oikeasti vaarallisia toiselle pelaajalle. Posauksesta kun sinkoilee vähän joka suuntaan tulikekäleitä, jotka saattavat aiheuttaa yllättävän paljonkin tuhoa. Hienouksien lisäksi Wham!:ssa on myös graafisesti kömpelöitä paikkoja. Muun muassa valikot eivät enää säväytä "hienolla" esirenderoidulla taustakuvallaan. Myös valikoiden lilat tekstit pistävät häiritsevästi silmään.

Äänet ovat Wham!:ssa mitä ovat, tavallista pauketta ja ryminää. Kommentoitavaa niistä ei juuri löydy, sen verran vakiokamaa ne ovat. Pelin musiikit sitten ovat mahtavaa kuunneltavaa. Ne tarjoillaan xm-muodossa, eli moduulimusiikkina, joten kappaleiden tekninen laatu ei enää ole huippua, mutta niiden sisältö hakee vertaistaan. Wham!:n musiikillinen huippukohta Vertigo Sequencer -niminen kappale, jossa on sen verran menoa että pois alta.

Suuria lupauksia

Kokonaisuudessaan Wham! sisältää joukon näppäriä ideoita ja siitä löytyy tiettyä vääntöä. Pelissä on muutenkin reilusti potentiaalia, mutta se kaikki menee täydellisesti hukkaan siksi, että pelin kokoversio on kovin vaikeasti saatavissa. Asiaa pahentaa se, että Wham!:n sharewareversio on varsin lattea tuttavuus. Aseita on vähän, kenttiä vähän, aluksia vähän ja pelimuotoja on vähän. Myös pelin tekninen toteutus on jokseenkin vaiheissa ja se pääsee erityisesti esille siksi, että sitä pihkuran sisältöä Wham!:ssa ei ole tarpeeksi.

Wham! ei koskaan erityisesti menestynyt. Uskoakseni syy siihen löytyy pelin kaupallisuudesta. Joskus aikaan miekka ja kilpi luolalentelyt pystyttiin helposti julkaisemaan maksullisina peleinä (hyvä esimerkki on V-Wing), mutta ei enää Wham!:n aikaan, jolloin luolalentelyitä tulla tupsahteli innokkailta pelintekijöiltä kuin liukuhihnalta tuotettuna. Vaikka pelin julkistaminen ei olisi tuonut Wham!:n tekijöille sentin pyörylää, mainetta olisi varmasti tullut. Eivätkä Senbom ja toverit todennäköisesti silloin olisi kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Jouluaattona 2003: Wham! on nyt freewarea! Tästä suurkiitokset Wham!:in kehitysporukalle, jotka antoivat luvan täysversion julkistamiseen Suomipelit.com Joulukalenteri 2003:ssa. Freeware-Wham! on suorastaan hämmästyttävän erilainen verrattuna siihen vanhaan shareware-vanhukseen. Tämä Wham!:n arvosana seitsemän (7) on kokoversion arvosana. Arvostelu on sharewareversiosta, jolle annettiin kuusi (6).

Mitään pelejä ei Suomessa ole tehty niin paljon kuin luolalentelyjä. Millään peleillä ei Suomessa myöskään ole ollut niiden vertaista suosiota. Voisi sanoa, että Wham! on jälleen kerran yksi uusi tulokas luolalentelyjen genreen. "Jälleen kerran" olisi kuitenkin parempi jättää tuosta lauseesta pois, sillä Wham! tekee kaikkensa erottuakseen genrensä satapäisestä massasta. Tavoitteessaan se myös suurimmaksi osaksi onnistuukin.

Wham! tarjoaa pelaajille juuri sitä mitä siltä odotetaankin: tuhovoimaisia aseita ja loppumattomia luolanonkaloita. Pelaaminen on vallattoman hauskaa luolalentelyistä pitäville, muut saattavat hetken pelisession jälkeen ihmetellä, että mitä tästä pelistä puuttuu. Niin se on että Wham! tarjoilee toimintaa tuutin täydeltä, mutta kuitenkin sisältöä puuttuu. Ja koska Wham!:n rekisteröinti on todennäköisesti mahdotonta ilman omistautuvaa salapoliisintyötä, ei kukaan jaksakaan peliä niin kauaa vääntää kuin ilmaisia lajitovereitaan.