Jorma, sininen kommando ja Pekka astuivat sisälle Jorman mökkiin; tosin ikkunan kautta koska Pukki oli nukahtanut oven eteen. Ryssän kauhu ja lentokoneet olivat lähteneet takaisin kotia kohti, koska heillä oli muita joulukiireitä ja vain kommando lupasi auttaa Pukin parran etsimisessä. Muuten hän ei saa tänä vuonna joululahjaansa eli uutta lämpöhakuista, olalta laukaistavaa raketinheitintä.

Jorma herätti Pukin, joka säpsähti hereille kuin kissa unesta. Ulkona oli jo alkanut selkenemään. "Pukki, jouduimme laittamaan poroistasi käristystä. Olen pahoillani", sanoi Jorma alakuloisesti. "Tämä kaikki on turhaa. Minulla ei ole auktoriteettiani ilman partaani. Nähtävästi parran varastaja pystyy hallitsemaan porojakin. Tai pystyi", Pukki sanoi pala kurkussaan. "Kukko-kiekuu! Emme saa nyt luovuttaa! Lähdemme pajallesi ja otamme selvää mitä sinulle oikein tapahtui pajalla, ja minne partasi katosi", Pekka ilmoitti jämerästi. "Lähden samantien käynnistämään moottorikelkan. Pukki, ota asekaapistani haulikko ja pistooli. Tulemme tarvitsemaan niitä", Jorma sanoi. "Noh, ainahan me voidaan yrittää saada partani takaisin ja tekijä kiinni, mutta jotenkin on semmoinen tunne, että minun vain pitäisi lopettaa pukinhommat ja antaa jonkun tontuista nousta Pukiksi Pukin paikalle", Pukki ilmoitti luovuttaneen oloisesti. Kukaan ei noteerannut mitä hän sanoi.

Ulkona pärähti kelkka käyntiin. Pukki laittoi pistoolin taskuun, otti haulikon olalle ja meni Pekan ja kommandon kanssa pihalle. "Anna se haulikko minulle! Pistooli on sinun käyttöösi!" huusi Jorma Pukille kelkan käydessä. Ja näin matka alkoi. Heillä oli käynyt tuuri. Päivästä näytti jo heti aamusta lähtien tulevan aurinkoinen ja lämpimämpi mitä viime päivästä. Onneksi. Matkasta tulisi pitkä, eikä asiaa helpottanut yhtään että matkaa taitettiin ruotsalaisvalmisteisella kelkalla. Penkki oli kova, ja neljä matkalaista hädintuskin mahtuivat siihen. Pekka tosin istui pleksisen tuulilasin päällä. Jorma ajoi ja sininen kommando istui takana. Pukki istui näiden välissä. Jorma puikkelehti kelkalla puiden lomassa varsin lujaa.

"Olemme kohta pajalla!" Pukki huusi Jormalle kelkan lähestyessä metsän reunaa. "Joo, jätän kelkan tähän! Kaikki valmiina maastoutumaan heti, kun kelkka pysähtyy! Voimme joutua väijytykseen - niin ainakin aavistelen!" Sitten Jorma katkaisi virran kelkasta ja sininen kommando oli heti ensimmäisenä maassa makaamassa, sitten Pukki ja Jorma, Pekka jäi seisomaan lumeen, koska tiesi ettei ole järin iso eläin. Sitä paitsi hänellä oli luontainen valkoinen suojaväri. Jorma piti perinteistä, vihreää metsästys- ja kalastuspukuaan sekä vihreää karvalakkia, kuten aina. "Siirtykäämme eteenpäin - ryömien." Jorma supisi. Komentoa tottelivat kaikki paitsi Pekka. Hän hyppäsi istumaan Jorman pään päälle heti, kun tämä lähti ryömimään. Jorma huomasi tummanpunaista väriä puiden välistä. "Pysähtykää, luulen että näen pajan." "Joo, tuo se on", vastasi Pukki hiljaa kuiskaten. "Ladatkaa aseenne", Jorma komensi.

Sinisen kommandon vaiteliaisuus ihmetytti Jormaa, Pukkia ja Pekkaa: kommando ei ollut sanonut sanaakaan koko heidän lyhyen tuttavuutensa aikana. Hän näytti kuitenkin ymmärtävän muiden puhetta. "Kommando, sinulla on tainnutuskranaatteja. Mene varovasti pajan takaseinälle ja kurkista ikkunasta onko pajan takavarastossa ketään. Jos näet tonttuja, nakkaa sinne sinne yksi tainnutuskranaatti. Voimme sitoa mahdolliset uhrit ja katsoa mitä he tietävät", Pukki opasti. Pajan pihapiirissä ei näkynyt ristinsieluakaan. "Haistan palaneen käryä..." sanoi Jorma. Samassa Pukki antoi kommandolle käskyn lähteä tarkistamaan pajan takavarasto. Kommando ryömi varovasti kohti pajan punaista takaseinää muiden tarkkaillessa pihapiiriä valppaina. "Lähdetään meneen! Ei täällä ole ketään!" kailotti Pekka. "Nyt Pekka turpa kiinni!" Jorma sanoi painavalla äänensävyllä. "Voimme löytää täältä johtolankoja partani katoamiseen", jatkoi Pukki.

Samassa kuului lasinen helähdys, mikä rikkoi pihapiirin hiljaisuuden. Heti perään kuului tainnutuskranaatin järeä pamaus. "Liikkeelle!" huusi Jorma ja otti haulikkonsa olalle. Pukki vetäisi pistoolinsa esille povarista. "Osaatko käyttää sitä?" kysyi Pekka ivallisesti Pukilta. "Totta kai, olenhan minä yli 700 vuotta vanha. Olen ollut mukana kaikissa maailman sodissa, mitä on ollut. Olen nähnyt ruutiaseiden koko kehityskaaren. Tosin en koskaan ampunut ketään kohti. Ammuin aina vain päämajassa maalitauluja ampumaradalla. Aina, kun kohtasin vihollisen, ojensin hänelle aseeni, ja hän lähti pois. En koskaan ole oppinut ottamaan tai riistämään, ainoastaan antamaan - siksi pidänkin työstäni", Pukki jatkoi. Yhtäkkiä Jorma keskeyttää Pekan ja Pukin keskustelun. "Kommando kantaa hartioillaan yhtä tonttua!" "Jes, pääsen vihdoin käyttämään hyväksi CIA:ssa oppimiani kuulustelutaitoja!" Pukki kehuskeli. Jorma ja Pekka katsoivat häntä tovin epäilevästi. Pukki alkoi nauraa räkäisesti ja sanoi: "Kaikkea tekin uskotte. En osaa käyttää tätä asetta enkä aio. Ja toiseksi, en koskaan ole ollut sodassa tai CIA:ssa oppimassa kuulustelutaitoja. Pekka tökkäsi nokallaan sopivan hellästi Pukkia ohimoon. Kostoksi. Jormaa koko juttu vain huvitti. "Sidotaan se", Jorma sanoi kommandolle. Kommando nyökkäsi.

Nyt tonttu oli sidottu ja makasi ulkona selällään lunta vasten. Pukki otti tonttua rinnuksista kiinni, nosti hänet ilmaan ja alkoi huutaa: "Kuka on vienyt partani? Kuka? Vastaa!" Mutta tonttu ei päästänyt pihahdustakaan. Pukki jatkoi vielä retuttamista ja kuulustelua. Ei vaikutusta. Nyt Pukki sai raivokohtauksen ja nosti pistoolin tontun ohimolle ja sanoi: "Sanon tämän viimeisen kerran! Missä minun partani on ja kuka sen on vienyt?" Tonttu oli kuin hypnoosissa. Ei vaikutusta. Samassa Jorma kuitenkin keskeytti Pukin. "Pukki, miten sinusta on tullut noin väkivaltainen? Ennen olit lauhkea kuin lammas." Pukki päästi tontusta irti joka retuutuksen vaikutuksesta tuupertui tajuttomana maahan. "En tiedä. Onko lammas silloin lauhkea jos hänet keritään? Jos ei, epäilen että minussa on samaa vikaa. Ilman partaani koko persoonani muuttuu täysin." "Mutta nyt koska toitte minut näin pitkälle, uskon että teidän pitää siirtyä autuaamille metsämaille." Samassa Pukki käänsi aseensa kohti Jormaa, Pekkaa ja kommandoa.

Jorma, Pekka ja kommando olivat tosipaikan edessä. Pukki oli menettänyt lopulta ne järjen rippeetkin, mitkä olivat vielä jäljellä parran ryöstön jälkeen. Nyt kaikki kolme tuijottivat pistoolin piippua yllättyneinä, joka iikka paikoilleen jähmettyneenä, mutta jokainen lihas ja jänne äärimmilleen jännittyneenä. "Pukki, mitä sinä nyt aiot? Mehän tultiin tänne yhdessä ja yhdessä täältä lähdetäänkin. Laske se ase nyt alas. Me löydämme partasi, eikä kenenkään tarvitse kuolla", Jorma melkein aneli. Mutta Pukki ei taipunut. Pekka ei nyt tiennyt mitä sanoa. Hän ei uskaltanut sutkauttaa mitään mautonta huumoria, ettei Pukki olisi ampunut heitä kaikkia äkkipikaistuksissa. "Sisälle siitä!" Pukki komensi kaikkia kolmea. "Entä jos sisällä on vihamielisiä tonttuja tai joitain epämääräisiä hiippareita? Mehän emme ole tutkineet rakennusta ollenkaan", Jorma kysyi ihmeissään. "Ei siellä ole ketään..." kommando vastasi monotonisesti vähän arastellen. Jorma, Pukki ja Pekka sanoivat kuin yhdestä suusta: "Sinä puhut?!" "Joo. Nyt näyttää olevan aika tukala tilanne meillä niin näin parhaimmaksi aukaista suuni", kommando valisti. "Kiitoksia", Pukki sanoi vähän röyhistellen rintaansa. Pukki saatteli Jormaa, Pekkaa ja kommandoa sisälle. Pekka istui Jorman olkapäällä. Jorma ja kommando kulkivat jonossa, Jorma etummaisena, Pukki hännillä.

"Mennäänpäs sisään siitä!" Pukki pomotti. "Ethän sinä Pukki ammu meitä? Ole kiltti! Älä ammu! Munin sinulle heti vaikka kymmenen munaa jos tarpeen tulee. Voin paistaakin ne sinulle", Pekka huusi hysteerisenä. "Hiljaisuus!" Pukki keskeytti Pekan anelut. Mutta Pukki ei ajatellut, että kommandolta oli kädet solmittu edestä ristiin, ja hänellä oli vielä yksi tainnutuskranaatti jäljellä vyön etuosassa. Hän otti kranaatin varovasti käsiinsä ja otti sokan pois hampailla. Samassa Pukki kuitenkin huomasi mitä kommando yritti. "Maahan!" kommando huusi Jormalle ja Pekalle. Pukki jäi pöljänä vain seisomaan, kun Jorma otti Pekan syleilyyn ja heittäytyi lakatulle lankkulattialle. Myös kommando heittäytyi ja sai tukittua korvansa, ettei olisi menettänyt kuuloaan. Jormalla ei ollut tätä mahdollisuutta, koska hän piteli sylissään Pekkaa, ettei hän vain olisi sokaistunut kranaatin valosta. Pukki vain katseli kranaattia, kun se vieri hänen jalkojensa juureen. Seurasi niin kirkas pamaus, että se sattui; häikäisevä *PAM!* ja Pukki kaatui koko painollaan lattialle.

Kautta savolaisen rinkelikauppiaan! Mikä pukkiin oikein meni, ja paraneeko hän? Seuraavassa osassa tunnelma kuumenee vähintään tuhatasteiseksi reitin kavetessa. Seinistä huokuu jo nyt pahaenteistä värinää. Jos tunnet piikikkään kylmän hien ihollasi, tiedät mitä odottaa. Jatka luukuttamista!