The Net DelusionKirjoitus on julkaistu lyhennettynä Purjeessa 1/12.

Onko verkko diktaattorille pelastus vai tuomio? Jevgeni Morozov kyseenalaistaa kirjassaan The Net Delusion (Verkon itsepetos, ei suomennettu) sen, mitä länsimaat ovat toitottaneet viimeiset kaksikymmentä vuotta: Internet ei tuokaan demokratiaa; Twitter ja Facebook ovat todellisuudessa aivan yhtä hyödyllisiä sortovaltioiden hallituksille kuin opposition edustajille; teknologia ei olekaan oikotie onneen.

Morozovin mukaan Internetiä pidetään länsimaissa samanlaisena mullistavana viestintävälineenä kuin mitä kopiokoneet olivat 1980-luvun lopulla Itä-Euroopan kommunistivaltioissa. Kuitenkin tämä kylmän sodan loppumiseen liittyvä, mahdollisesti väärinymmärretty erityistapaus on kaukana todellisesta elämästä. Morozov kasaa todistusaineistoa väittämilleen muun muassa vuoden 2009 Iranin mielenosoituksista, jolloin monet länsimaisista toimittajista uutisoivat Twitter-vallankumouksesta, pakottaen Yhdysvaltojen hallituksenkin reagoimaan. Kenties juuri tästä syystä vallankumous ei kuitenkaan kantanut pitkälle. Iranin valtio hyödynsi Internetin kuva-aineistoja ja sosiaalista mediaa pidättäessään mielenosoittajia. Myös länsimaiden rappiota edustavia Internet-yhteyksiä rajoitettiin entisestään. Morozov kysyy myös, olivatko tuhannet Twitter-päivitykset todellisuudessa edes lähtöisin Iranista, vai käyttivätkö paikalliset muita keinoja pitää yhteyttä toisiinsa.

Kirjassaan Mozorov muistuttaa myös siitä, että länsimaat eivät huomioi kiinalaisten ja iranilaisten vanhempien huolta Internetin vaikutuksista heidän lapsiinsa. Näin monet autoritaaristen valtioiden asukkaat saattavat kokea sensuurin hyvänä asiana. Opposition lisäksi myös monet ääriliikkeet ovat vahvasti edustettuina verkossa. Esimerkiksi Venäjällä isänmaallisuus kukoistaa suosituissa Internet-palveluissa. Verkon kansalaismielipidettä kontrolloi todellisuudessa rajattu joukko ihmisiä, jotka saattavat olla tiukasti kytköksissä vallanpitäjiin. Näennäisesti avoin verkkoviestintä onkin vain propagandaa, valtion julkisuuskuvan kiillottelua.

The Net Delusion julkaistiin harmillisesti juuri ennen Arabikevättä ja Wall Street -mielenosoituksien sarjaa. Sosiaalisella medialla on ollut molemmissa keskeinen rooli. Miksi Tunisiassa ja Egyptissä tapahtui vallanvaihdos, kun Iranissa ja Kiinassa se ei onnistu? Olivatko kaatuneet hallitsijat huonoja Internetin käsittelyssä? Oliko Wall Street -mielenosoituksilla todellista vaikutusta ihmisten ja pankkiirien asenteisiin?

Morozov maalaa kirjassaan pessimistisen kuvan Internetistä pikemminkin vapauden taannuttajana kuin edistäjänä. Viimeisessä luvussa hän yrittää rakentaa kyber-realismin aatetta utopian sijaan. Morozov uskoo, että poliitikkojen tulisi kiinnittää abstraktien kysymysten sijaan huomiota konkreettisiin asioihin ja lakata ratkomasta poliittisia ongelmia teknisillä ratkaisuilla. On nimittäin joka tapauksessa varmaa, että Internet ja sosiaalinen media on tullut tänne jäädäkseen.

Jevgeni Morozov (Evgeny Morozov): The Net Delusion
PublicAffairs 2011
http://www.netdelusion.com/
http://www.evgenymorozov.com/

Alanpa käyttämään WordPressiä, kun se on helpommin ylläpidettävissä – ja ehkä joskus tulisi blogattuakin? Ei sitä koskaan tiedä.

Lähetin tämän alun perin Facebookiin, josta löytyvät myös MEPien vastaukset.

Hei!

Olen kuullut, että ACTA-sopimus on tulossa pikkuhiljaa uudestaan parlamentin käsittelyyn. Olen pettynyt siihen, että sopimusta on valmisteltu salassa lähinnä suurten mediayritysten talutusnuorassa, ja ne tiedot, jota siitä on julkisuuteen tippunut, ovat olleet sen verran pelottavia, etten voi olla reagoimatta.

Sopimuksen tausta-ajatus on hyvä, verkkopiratismin kitkeminen. Valitettavasti vaan keinot, joilla tähän ryhdyttäisiin, rikkovat räikeästi perusoikeuksia, kuten yksityisyyden suojaa ja sananvapautta. Sopimus poistaisi teleoperaattorien vastuuvapauden ja velvoittaisi ne valvomaan asiakkaidensa verkkoliikennettä – asia, jonka EU-tuomioistuin kielsi marraskuussa perusoikeuksiin vedoten (tapaus SABAM vs. Scarlet)!

ACTA toisi myös Yhdysvalloissa jo käytössä olevan tavan tarkastaa ihmisten yksityisiä viestintävälineitä kuten puhelimia ja kannettavia tietokoneita raja-asemilla – ilman mitään syytä. Sopimuksen pelätään vaikuttavan myös lääkepatentteihin, suosien myös tässä isoja yrityksiä.

Myös Kiinan verkkosensuuri laitettiin alun perin pystyyn piratismin kitkemiseksi – ja huomaattehan, miten sen kanssa on käynyt. En halua EU:sta valtioliittoa, jossa pitää varoa sanomisiaan. En halua, että suuryritykset voivat tekosyyn varjolla kävellä ihmisoikeuksien ylitse.

Toivon, että äänestätte ACTAa vastaan, kun se tulee käsittelyynne.

Tilastoinpa huvin vuoksi, mihin suuntaan edustajistovaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat haluaisivat JYYtä kehitettävän. Kysymys 18 kuului seuraavasti:

Ylioppilaskunnan tehtävistä käydään runsaasti keskustelua. Ylioppilaskunnan suunta valitaan joka toisen vuosi pidettävillä vaaleilla. Tulevalla kaksivuotiskaudella ylioppilaskunnan tulee keskittyä erityisesti (valitse 1-3 tärkeintä)

  • Opetuksen laadun tarkkailuu ja ongelmiin puuttumiseen
  • Opintotuen ja opiskelijan toimeentulon kehittämiseen
  • Tasa-arvon edistämiseen
  • Globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseen
  • Kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminnan tukemiseen
  • Yhteistyöhön alueen yritysten kanssa
  • Järjestöjen tukemiseen
  • Kansainvälisten opiskelijoiden ja vaihtoon lähtevien tukemiseen

Vastausvaihtoehtoja ei valitettavasti ollut hirveän montaa, mutta tuloksista kuitenkin suurimpana näkyy kiinnostus opiskelijoiden edunvalvontaa kohtaan (opetuksen laadun tarkkailu ja ongelmiin puuttuminen sekä opintotuen ja opiskelijan toimeentulon edistäminen). Kolmantena listalla on järjestöjen tukeminen, jonka jälkeen muut vaihtoehdot ovat saaneet hajaääniä.

Myös raakadata on saatavilla.

 

Opetuksen laatu Opintotuki Tasa-arvo Globaali oikeudenmukaisuus Kulttuuri & vapaa-aika Yritysyhteistyö Järjestöt Kansainväliset opiskelijat
Demariopiskelijat 17 16 9 1 3 1 9 1
Grönioni 24 19 3 5 9 0 12 0
Jyviva 30 40 22 5 7 2 15 2
Keskustaopiskelijat 20 14 2 1 6 7 7 6
Kokoomusopiskelijat 23 19 1 0 9 7 3 3
Kristilliset opiskelijat 9 6 0 1 1 3 1 4
Luonnontieteilijät 24 18 0 1 6 5 22 1
Poikkitieteilijät 11 7 1 1 2 1 9 0
PresSure 5 1 1 0 2 0 3 0
Pörssi&Dumppi 33 25 0 0 2 26 18 7
Yhdistyneet kieltenlukijat 18 7 2 1 5 0 20 0
Yhteensä 214 172 41 16 52 52 119 24
% 85,94% 69,08% 16,47% 6,43% 20,88% 20,88% 47,79% 9,64%
yht. vastaajia 249

Opetuksen laatu Opintotuki Tasa-arvo Globaali oikeudenmukaisuus Kulttuuri & vapaa-aika Yritysyhteistyö Järjestöt Kansainväliset opiskelijat
Demariopiskelijat 89,47% 84,21% 47,37% 5,26% 15,79% 5,26% 47,37% 5,26%
Grönioni 96,00% 76,00% 12,00% 20,00% 36,00% 0,00% 48,00% 0,00%
Jyviva 71,43% 95,24% 52,38% 11,90% 16,67% 4,76% 35,71% 4,76%
Keskustaopiskelijat 90,91% 63,64% 9,09% 4,55% 27,27% 31,82% 31,82% 27,27%
Kokoomusopiskelijat 95,83% 79,17% 4,17% 0,00% 37,50% 29,17% 12,50% 12,50%
Kristilliset opiskelijat 100,00% 66,67% 0,00% 11,11% 11,11% 33,33% 11,11% 44,44%
Luonnontieteilijät 88,89% 66,67% 0,00% 3,70% 22,22% 18,52% 81,48% 3,70%
Poikkitieteilijät 91,67% 58,33% 8,33% 8,33% 16,67% 8,33% 75,00% 0,00%
PresSure 100,00% 20,00% 20,00% 0,00% 40,00% 0,00% 60,00% 0,00%
Pörssi&Dumppi 78,57% 59,52% 0,00% 0,00% 4,76% 61,90% 42,86% 16,67%
Yhdistyneet kieltenlukijat 81,82% 31,82% 9,09% 4,55% 22,73% 0,00% 90,91% 0,00%

/td

Miika Hämynen – 275

Olen ehdolla JYYn edustajistovaaleissa 2011 Yhdistyneiden kieltenlukijoiden vaalilistalla. Ehdokasnumeroni on 275.

Opiskeluvuosieni aikana olen päässyt tutustumaan laajasti yliopiston ja ylioppilaskunnan toimintaan toimimalla mm. Ainejärjestö Astérix ry:n ja Yhdistyneiden kieltenlukijoiden puheenjohtajana (ja muissa tehtävissä), osallistumalla JYYn kopovaliokunnan kokouksiin, toimimalla kielten laitoksen laitosneuvoston varajäsenenä ja opetuksen kehittämisryhmän opiskelijajäsenenä sekä osallistumalla kielten laitoksen laitoskokouksiin. Olen kannustanut kanssaopiskelijoitani osallistumaan päätöksentekoon oppiaineessaan ja laitoksellaan.

Humanistinörttinä ja piraattina ajan YK:n omien teemojen lisäksi seuraavia asioita:

  • Yliopisto-opetus tulee säilyttää maksuttomana myös ulkomaisille opiskelijoille.
  • Opiskelijat pois köyhyysloukusta opintotukea kehittämällä; kansalaispalkka on sydäntäni lähellä.
  • JYYn tulisi edistää omien julkaisujensa lisäksi myös yliopiston tuottaman tutkimustiedon vapaata saatavuutta; Open Access ja Creative Commons kunniaan.
  • Kannustimia avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttöä kohtaan tulisi lisätä.
  • JYYn tulisi kannustaa yliopistoa parantamaan Korppi-järjestelmän käyttöliittymää humanistiystävällisemmäksi.

Tutustu myös muihin YK:n ehdokkaisiin!

Vaikka indie-pelinkehittäminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin, Suomessa tämä peliteollisuuden “alahaara” on kuihtunut tyystin. Maassamme toimii muutama suuren budjetin pelejä valmistava yritys (Bugbear, Futuremark, Frozenbyte ja Remedy Interactive) sekä muutama pienempi tekijä, jotka kehittävät pääosin mobiililaitteille suunnattuja pelejä. Kaikkia näitä yrityksiä yhdistää yksi tekijä: osaavaa henkilöstöä on vaikea saada. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei maassamme ole kuin pari alalle suuntaavaa koulutusohjelmaa, mutta myöskin siitä, että pikkupelien ohjelmointiharrastus on täysin kadonnut teini-ikäisten keskuudesta.

1980- ja 90-lukuja leimasivat suomalaisessa peliteollisuudessa valtava määrä pienten, yksityisten ryhmittymien tekemiä pelejä. Suurinta osaa peleistä leimasi toki syvyyden puute ja viimeistelemättömyys, mutta joukkoon mahtui useita helmiä monesta eri tyylilajista. Nuoret (miehet pääosin) kopioivat näitä pikkupelejä toisilleen levykkeillä ja asensivat niitä mm. Mikrobitin Huvi- ja hyötyrompulta. He viettivät tuntikausia pelaten saman näppäimistön ääressä, joko pelaajaa välillä vaihtaen, tai moninpeliä satunnaisten piippausten sävyttämänä. Nämä kokemukset innostivat monia tutustumaan ohjelmointiin – jos ei muuten, niin Basicilla koodatun tekstiseikkailun avulla. Harrastuneisuuden kehittyessä siirryttiin sitten järeämpään tavaraan, eli C++:aan ja grafiikkakirjastoihin. Kaveriporukasta joku opetteli piirtämään grafiikkaa, toinen tekemään musiikkia. 1990-luvun toisella puoliskolla yleistynyt Internet salli ohjeiden hakemisen myös verkosta lähikirjaston suppean tarjonnan lisäksi.

2000-luvun alussa kaikki alkoi muuttua. Vaikka Internetin avulla oli helpompaa kuin koskaan olla yhteydessä muihin pelintekijöihin, nuorison kiinnostus tietokoneisiin pintaa syvemmältä tuntuu vähenneen vuosi vuodelta. Esimerkkinä käynee luolalentelygenre. Luolalentely on suomalaisten indie-kehittäjien “pakkopulla”: viime vuosisadan lopussa ei voinut kutsua itseään todelliseksi pelintekijäksi ellei sellaista ollut edes yrittänyt tehdä. Luolalentelyt kuitenkin hävisivät 2000-luvulla lähes tyystin; niiden taru kulminoitui 2002 julkaistuun loistavaan Tunnels of the Underworldiin.

Muissa maissa indie-devaaminen kasvaa vuosi vuodelta. Steam-julkaisupalvelun indie-osastolla on yli 200 pienten kehittäjien julkaisemaa peliä, joista monet ovat kelvanneet tuhansille pelaajille. Mobiilikaupoissa, kuten Applen App Storessa tai Googlen Android Marketissa, pienen budjetin pelejä on sadoittain.

Mikä sitten avuksi? Miten palauttaa kiinnostus indie-näpertelyyn?

Olin aikanaan avaamassa ja kehittämässä Suomipelit.comia, josta piti tulla pienten pelintekijöiden kohtaamispaikka verkossa. Ideana oli, että samanhenkiset kaverit voisivat panna hynttyyt yhteen ja luoda uusia mestariteoksia, jotka he saisivat sitten sivustolle esiin. Kuten sivuston nykytilasta näkee, suunnitelmat eivät aivan onnistuneet. Sivuston ylläpito epäonnistui samaan aikaan kun tietotekniikka arkipäiväistyi ja uusia sukupolvia kasvoi, jotka eivät välittäneet suuresti siitä, miten tietokone saadaan tekemään muutakin kuin googlettamaan. Pleikkari ja Xbox olohuoneen nurkassa kiinnostaa edelleen, mutta uuden pelikokemuksen luonti ei.

Pelien tekemisestä pitäisi tehdä jälleen “coolia”. Olisi tärkeää saada suuressa mittakaavassa auki jonkinlainen kokoontumispaikka tulevaisuuden devaajille, jossa he voisivat ottaa opikseen muiden projekteista ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Pelinkehitystä pitäisi mainostaa nuorille kouluissa ja tarjota konkreettisia opiskeluvaihtoehtoja – eikä pelkästään koodaajille, vaan myös taiteilijoille. Tärkeintä olisi saada nuoret huomaamaan ettei pelejä tekemällä voi ainoastaan tienata elantoansa, vaan että se on myös hauskaa.

Sain vieraita viime viikonlopuksi (eli vanhemmat ja pikkuveli tulivat käymään) näin Belgia-loppuajan kunniaksi, ja pääsin jälleen olemaan tehokas matkaopas kiertäessämme Liègeä ja Brysseliä. Päänähtävyydet tuli vilkaistua läpi molemmista kaupungeista, mutta niiden lisäksi päätimme miesporukalla (jotkut meistä sattuvat olemaan tietynlaisia autourheilufanaatikkoja) käydä maanantaina 23.2. vilkaisemassa Spa-Francorchampsin uuden ja vanhan kilparadan läpi, sekä käväistä Stavelotissa sijaitsevassa ratamuseossa.

Keli ei valitettavasti suosinut auringonpaisteella, vaan pääosin saimme tallustella pilvisessä säässä tai sadekuurojen kostuttaessa vaatteitamme. Keli oli siinäkin mielessä huono, ettemme päässeet nauttimaan Verviersin lähistön kauniin mäkisistä maisemista käytännössä lainkaan, vaan näkyvyyden jäädessä alle 50 metriin noustessamme pilvikerroksen sisään suurin osa ajasta meni tietä tähystellessä. Varsinainen rata oli suljettu aitojen taakse; ajat, jolloin yleinen tie kulki sen läpi, ovat nykyisin historiaa. Vaikka Spa-Francorchampsia kutsutaan edelleen yleisille teille vedetyksi radaksi, se on nykyään täysiverinen ja dedikoitu moottorirata. Kävimme kääntymässä La Sourcen hiusneulan ulkopuolella, jatkoimme matkaa viereistä tietä toiseen päähän rataa Les Combesiin ja jatkoimme entistä radanpohjaa kohti Stavelotia – ja nyt kun olen itse nähnyt livenä kyseisen rataosuuden, voin kutsua 60-luvun kilpa-ajajia täysin hulluiksi. Täytyy olla päästään sekaisin pystyäkseen ajamaan sellaisella radalla kaasu pohjassa! Turhaan ei Spata kutsuttu aikanaan Monzan tapaiseksi “kaasupohjassa-radaksi”… Stavelotin kylältä ajoimme vielä nykyisen radan Stavelot-mutkaan asti, jossa umpikuja käskytti meidät takaisin päin.

Stavelotin vanhassa luostarirakennuksessa on kolme museota. Tätä porukkaa taisi eniten kiinnostaa kellarikerroksessa sijaitseva Spa-Francorchampsin ratamuseo. Kilpa-autoilun historiaa on kasattu kyseiseen kellariin ihan kiitettävästi, aina touring careista formula ykkösiin asti, unohtamatta toki moottoripyöriä ja prototyyppejä… Hienoja kilpa-autoja ajalta, jolloin miehet olivat puuta ja autot rautaa… Vai miten päin se nyt menikään. Toinen museon näyttelyistä painottuu kyseisen luostarin ja Stavelot-Malmedyn alueen historiaan, ja sinnekin olisi voinut jäädä uppeluksiin pidemmäksi aikaa, elleivät aikataulut olisi tulleet vastaan. Yläkerrassa oli vielä Guillaume Apollinairen runoesittely. Mies on viettänyt 19-kesäisenä jonkin aikaa Stavelotissa, niin tottahan toki hänelle pitää museo väsätä ;)

Maanantai-iltana käväisimme Leuvenissä, kun Senegalista tuttu perhe vajaan parinkymmenen vuoden takaa siellä asustaa. Pitkän näkemättömyyden jälkeen on aina kiva nähdä, mitä toisille kuuluu, ja ilta menikin rattoisasti vanhoja muistellessa ja nykyisiä kuulumisia kerratessa. Ainut haasteellisuus oli Leuveniin ajaminen (reitti ei ollut ihan niin itsestäänselvä kuin mitä alun perin luulimme ja kävimme kääntymässä Nossegemin liittymässä), mutta paluu sujui kuin tanssi.

Tiistai meni pakatessa ja keskiviikko matkatessa. Tätä kirjoittaessa istun Brysselin lentokentällä ja ihmettelen, kuinka rauhallista täällä on :D Keskiviikko-päivä ei ehkä ole se kaikista suosituin matkustushetki ;) Vajaan tunnin päästä pitäisi päästä koneeseen, sen jälkeen Helsinkiin ja sitten lumeen pyörimään. Jota siellä ei todennäköisesti ole kuitenkaan, mutta aivan sama.

Belgia kiittää ja kuittaa.

Tyhjensin ilmoitustaulun, mutta otin siitä kuvan ennen sitä. Taululta löytyi muutama kartta ja ainakin 29 junalippua :D Nyt odottelen ihmisiä Suomesta saapuvaksi :)

Kävin tänään Namurissä päiväekskursiolla tutustumassa Wallonian ehkä tärkeimpään kaupunkiin, ja pääasiassa seikkailin kaupungin linnakkeen päällä parin tunnin ajan.

Katso kuvat.